sunnuntai 25. elokuuta 2019

Mmmm... Marmeladia

Olen joskus todennut meidän olevan täysin omavaraisia mitä mehuihin tulee. Marjapuskat viinimarjoineen, vadelmineen ja mustikkapensaineen tuottaa runsaan sadon vuosittain ja niistä mehumaijalla keitetyt mehut riittää helposti koko vuodeksi ja välillä niitä jaetaan ystävillekkin. No, ehkä vadelma on ottanut vähän nokkiinsa kahdesta kuivasta kesästä ja sato on ollut pienempi. Mutta joka tapauksessa, pakastin on jälleen mehua täynnä vuoden tarpeiksi ja lopuille majoille on keksittävä muuta käyttöä. Siispä oli aika googlettaa kauan to do-listalla ollut mustaherukkamarmeladin ohje.



Pätevän näköisen ohjeen löysin Suklaapossu-blogista ja eikun kokeilemaan. Marmeladi oli helppo tehdä. Työläin vaihe oli odottaa, että marmeladit kuivuu ja kuivumisen aikana niitä piti käännellä. Nämä kuivuivat huoneen lämmössä kolme päivää ennen kuin olivat niin kuivia, että sokeroitaessa sokeri ei liuennut marmeladiin. 

Vihdoin kärsimätön herkkusuu pääsi maistiaisiin. Mmmm... nämähän maistuu ihan samalta, kuin lapin reissulla aina tuliaisiksi ostamani marmeladit. Ja mikä parasta, näissä ei ole mitään ylimääräisiä säilöntäaineita tai väriaineita, sokerista huolimatta parempi vaihtoehto makeannälkään, kuin kaupan irtokarkit. :)

Serkkuni piipahti kylässä juuri sopivasti marmeladien valmistuttua ja pääsi tietenkin makuraatiin. Sopisikohan näiden pinnalle lakritsijauhe? Heitti serkkuni idean ilmoille. Kun kaapissa kerran sattui olemaan purkillinen raakalakritsijauhetta, niin kokeiltava oli samoin tein. Näin lakritsin ystävän voin sanoa, että toimii! Siis jos tykkää lakritsijauheen mausta. Mutta jos haluaa, että marmeladi maistuu enemmän mustaherukalta, kannatta lakritsijauhe jättää pois. Se nimittäin peittää aika hyvin alleen kaikki hennommat maut.

Ehkäpä seuraava satsi on sitten kokeiltava punaherukasta...? 

Makoisaa sunnuntaita!

12 kommenttia:

  1. Punaherukasta saa oivallista puolukkahillon korviketta. Tämä on opittu kahden huonon puolukkavuoden saldona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ideasta! Pitääkin kokeilla, meillä myös puolukat loppuivat kesken.

      Poista
  2. Todella hyvä idea tuo marmeladi, aivan uusi juttu itselle! Kokeiluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla ohjeella kannattaa aloittaa! Olisi varmaan mulla jäänyt ensimmäiseksi ja viimeiseksi kerraksi marmeladin teko, jos ei olisi onnistunut noin hyvin :)

      Poista
  3. Varmasti hyviä :) Tapaan mehustaa isännälle kaikki mustaviinimarijat, mutta ny, huanon mettämustikkasaron takia, pakastin ittelle sangoollisen marijoona. Hm.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siitä sangollisesta riittää hyvin marmeladiinkin ;) Mehuksi meilläkin yleensä menee.

      Poista
  4. Kauniin värisiä marmelaadimakeisia suap mustaviinimarjasta. Vai on agar agar jauheena nykysin. Mehuks oon keittäny ja kokonaisena pakastan, näin syksyllä kaaliraasteeseen sokeroituna laitan ja hyvin soppiit yhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, jauheena tilasin, kun koululaiset myivät Prima mausteita luokkaretken hyväksi. Mä en ole agar agaria ennen käyttänyt, mutta oon kuullu, että tuo jauhe olis helpompi.

      Poista
  5. Hieno idea tuo marmeladia. Minä laitan mehun lisäksi myös hyydykettä se on hyvää kanan kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypä kokeilla mustaviinimarjaa kanan kanssa, meillä kun ne on aina menny mehuiksi kaikki. Nyt olis hyvä aika laajentaa ruokatottumuksia :)

      Poista
  6. Marmeladi on makeiden aatelia ja ainakin näin. Kuinka hieno esim. joululahjaksi. Vau! Maistuu melkein ajatuksen voimalla...

    VastaaPoista