keskiviikko 27. marraskuuta 2019

Marraskuun hehku

Aamulla sataa tihkutti, mutta pitäydyin silti suunnitelmassani lähteä retkelle, viettämään yhden naisen Tyky-päivää luonnossa. Ilma oli harmaa, auto oli harmaa, kolmos tie oli harmaa, kaupunki oli harmaa... Mutta luonto ei taida tuntea käsitystä 'harmaa marraskuu' Ainakin omiin silmiin suorastaa räiskyi kaikki oranssiin vivahtavat ruskeat sävyt ja sammaleen vihreys. Harmaa tarjoaa niille taustan, joka saa ne suorastaan hehkumaan. 


Päädyin retkeilemään Jyllinkoskelle, vanhan sähkölaitoksen alueelle. Maisema oli huikean kaunis ja sadekin oli lakannut. Kaiken lisäksi onnistuin kiikareillani osumaan Koskikaraan, joka tepasteli kaukana kiven päällä keskellä virtaavaa vettä. Enpä olisi paljain silmin huomannut. Eikä sitä huomannut kamerakaan. Siinä tovin verran toisiamme pällistelimme, kunnes Koskikara päätti, että nyt oot tuijotellu tarpeeksi ja lähti muihin puuhiin.


Luonnon värileikki


Luonto nukkuu talviunta ja minäkin käyn vähän hitaammalla. Ehkäpä nämä karun kauniit maisemat miellyttävät silmää juuri sen takia, että pääkoppakin kaipaa vähän hitaampaa elämää jaksaakseen taas kehitellä uusia ideoita ensi vuoteen.
Karua kauneutta

Rentouttavaa Marraskuun loppua!

maanantai 11. marraskuuta 2019

Tinttikakkuja ja ruokintapalloja

Lintujen ruokintakausi lähti lokakuun lopulla käyntiin, kun talitintit tulivat ikkunan taakse naputtelemaan nokallaan ruokatilausta. Tai ruokatilaukseksi tämän itsepintaisen morsetuksen tulkitsin. Tarjoilija pisti vipinää töppöseen ja tintit saivat auringonkukka-ateriansa. Ei mennyt kauaa, kun ruokinnalla oli talven vakiojengi koolla. Talitiaiset, sinitiaiset, hömötiaiset, pikkuvarpuset, varpuset, punatulkkupari, fasaaneja ja se yksinäinen kuusitiainen. Jos viime vuonna huhuilin kadonneita Hömötiaisia syömään, niin tänä vuonna on keltasirkut kadoksissa. Ne ovat yleensä runsain joukko talitinttien ohella ruokinnalla, mutta vielä ei ole näkynyt yhden yhtäkään. Hoi, keltasirkut! Ruoka on valmista!
Etsi kuvasta Fasaani!

Mutta sitten siihen leivontaosuuteen. Tein nimittäin tinttikakkuja ja muffinsseja! En tokikaan tinteistä, vaikka kissa siitä olisi varmasti ollut mielissään, vaan tinteille ja muille pihan siivekkäille. :D Täytyy sanoa, että nyt taisi olla resepti kohdillaan, kun kakut ovat tehneet todella hyvin kauppansa ja välillä niiden ympärillä käy aikamoinen kuhina. Laitan tämän helppoakin helpomman ja tinteiltä kielen mukanaan vievän reseptin jakoon.


TINTTIKAKUT

Lintujen siemenseosta
Maapähkinää rouhittuna
1 paketti munkinpaistorasvaa
Juuttinarua/tai muuta ripustuslenkiksi käyvää narua

Sekoita pähkinärouhe siemenseokseen ja annostele
kakkuvuokaan tai muffinssivuokiin. 
Käytin paperisia muffinssivuokia,
 jotka laitoin peltiseen muffinssien paistovuokaa, 
jotta eivät leviä rasvaa kaadettaessa.
Laita muffinssivuokiin ripustustuslenkit ennen rasvan kaatamista.
Sulata rasva ja kaada siemenseoksen päälle niin, että se peittyy.
Vie jähmettymään ulos tai jääkaappiin.
Jähmettyneet kakut saa helposti pois kakkuvuuasta kastelemalla
vuokaa kuuman veden alla hetken aikaa. 
Paperiset muffinssivuuat lähtee helposti pois.



Tänä vuonna meillä on useampi ruokintapaikka linnuille. Tein viime talvena keramiikassa pallon muotoisia, puuhun ripustettavia ruokintapalloja ja ripustin niitä pihlajan oksille. Ne ja tinttikakut saavuttivat heti suuren suosion ja lumipalloheisipensaassa käy aikamoinen kuhina, kun sieltä tehdään syöksyjä milloin tinttikakkuja maistamaan tai ruokintapallosta auringonkukansiemeniä hakemaan. Bongasinpa käpytikankin taiteilemasta ruokintapallon ympärillä, kun se pähkäili mikä olisi paras lähestymiskeino herkkuapajalle.


Toistaiseksi ruokintapalloja on väreissä valkoinen ja turkoosi. Olisi ehkä pitänyt tehdä myös joulunpunaisia...? Ne näyttäisivät kauniilta valkoista hankea ja harmaata pihlajanrunkoa vasten. Ainut huono puoli uudessa ruokintapaikassa on, että keittiön ikkunan alla oleva ruokintapaikka on hieman hiljentynyt. Siinä on ollut paras linnunbongauspaikka, kun keittiön pöydän ääressä on saanut kököttää kahvikupposen kera tuijottamassa. Pitää ilmeisesti muuttaa vähän järjestystä olkkarissa, niin saan nojatuolin ikkunan eteen, josta ruokintapallot näkyy, joskaan ei niin läheltä, kuin keittiössä. Olisi kiva, jos useamman ruokintapaikan olemassaolo houkuttelisi paikalle myös ihan uusia lajeja, kuten pyrstötiainen tai töyhtötiainen, jota on viimeksi ruokinnalla näkynyt liki 10 vuotta sitten. Niitä kuitenkin lähimetsässä ainakin yhden parin verran asustaa.


Tinttikakut on oivallinen joululahja innokkaalle linnunruokkijalle. Aion niitä muutaman joulupakettiin kääräistä, kun tekemiseenkään ei kulu aikaa juuri mitään. Mitenkähän käy kaupan talipallojen, jos tinttikakut loppuu kesken ennen kun ehtii lisää tehdä...? Kelpaako enää valmisruuat...?


Ihanaa lumentäyteistä viikkoa!
Minä suuntaan seuraavaksi rästiin jääneiden lumitöiden kimppuun 
:)


maanantai 4. marraskuuta 2019

Luonnonkaunis harmaus

Pakkasaamu ja huurteeseen peittynyt puutarha saivat flunssatoipilaan kömpimään ylös vällyjen alta hetkeksi raittiiseen ilmaan. Jos nyt olisi ollut terveenä, olisin suunnanut pitemmällekkin kameroineni luonnon kaunista harmautta huurrekerroksella kuorrutettuna ihastelemaan, mutta tänä aamuna sai nyt pienempi kierros riittää.

Marraskuinen taideteos vanhan paljun kannella

Vuosia sitten loka- marraskuun vaihde ei ollut ollenkaan suosikkivuodenaikaani. Näin sen vain harmaaana, tylsänä ja koleana. Ajan myötä olen käynyt läpi jonkinlaisen mielen muutoksen tätä vuodenaikaa kohtaan ja nykyään näen kauneutta sen harmaudessa, kuihtuvissa kasveissa ja lepotilaan siirtyneessä luonnossa. Samalla se tuo myös itselle hektisen kesän jälkeen kaivattua lepoaikaa. Pimenevät illat antaa luvan tunnelmoida kynntilän valossa tai takkatulen ääressä, kirpeiden ilmojen tuoma kylmyys haihtuu saunan lauteilla ihanaan lämpöön ja lintulaudan sekailainen seurakunta jaksaa nostaa hymyn huulille kerta toisensa jälkeen.

Marraskuun väripillkkuja

Puutarhan kasvit jätän aina talventörröttäjiksi ihan vain jo siitäkin syystä, että ne näyttää kauniilta talviasuissaan. Ne saa aina mielikuvituksen liikkeelle ja lapsen kanssa niistä syntyy monia tarinoita. Tosin eniten siemenestä leviävät napsin pois, jotta eivät valtaa alaa ihan holtittomasti. Punahatut ovat tehneet jo siementaimia, mutta ne tuppaavat muutenkin ajan oloon taantumaan, joten siementaimista ei ole toistaiseksi ollut haittaa.

Vanhat punahatut baskerit päässä
Kallionauhusten hattumuotia.
Perhoangervo talvileningissään
Ei kaikki ole ihan harmaata, kun perhoangervon helmoja katsoo.

Minikokoinen mukuraharmaaleppä siirtyi kesällä valeistutuksesta omaan paikkaan. Se kasvaa ihan tuskastuttavan hitaasti ja välillä mietin hommaisinko vähän isomman taimen sille kaveriksi. Tämä taitaa olla tulevien sukupolvien iloksi, sen verran etanavauhtia edetään.
Pihlajanlehdet haravoin jo aiemmin kukkapenkkien katteeksi. Ne hajoavat suhteellisen hyvin talven aikana ja keväällä yleensä levitän vain kompostimultaa päälle.
Mukuraharmaaleppä maastoutuu pihlajanlehtikatteen väreihin
Jouluruusun vihreyttä
Yksi suosikkikohtani puutarhassa, vuodenajasta ja keskeneräisyydestä riippumatta.
Keltaiset kuunliljat ja tumma keijuangervo 'Black pearl'


Hyvää Marraskuuta!
:)