Sain Puutarhavuosi 2019-haasteen
Puutarhurin tytär-blogista. Tässä omat vastaukseni haasteeseen. Jonkin verran tulee toistoa, kun vuoden alussa tein postaukseen tiivistelmän viime vuodesta, mutta kysymysten myötä tulee viime vuotta pohdittua myös eri näkökulmista. :)
1. Mitä sellaista teit puutarhassa mitä et ole koskaan kokeillut?
a. Suunnittelua / Suunnitelmissa
b. Laiskottelua /Hullunlailla ahkerointia
c. Kasvattaa hyötyksveja /Koristekasveja
d. Betonitöitä / Romutaidetta / Kierrätystä
Kasvatin ensimmäistä kertaa perennoja siemenistä ja kokeilin uutta
kasvatustekniikkaa. Ja mietin samalla, että miksi en ole tätä aiemmin tehnyt? Koukuttavaa puuhaa ja saa kukkapenkkien täytettä edullisemmin ja enemmän kerralla. Toki siinä oma vaivansa on, mutta kuuluu harrastuksen luonteeseen :D
2. Pysyitkö viime talvena tekemissäsi suunnitelmissa?
a. Tarkasti
b. Ai missä?
c. Suunnilleen kyllä
d. Hmm... "viheltelyä" "suunnilleen"...
Suunnileen. Toki muutoksia tuli mm. kasvien suhteen. Sain puutarhuriystävältä hänen kasvattamiaan siementaimia ja tein myös kasvilöytöjä joita ei sisältynyt suunnitelmaan. Mutta suunnitelmanhan kuuluukin kehittyä matkan varrella.
3. Tuliko puutarhaasi kesän aikana uusia kasveja?
a. Ei
b. Yksi
c. Muutama
d. Autolastillinen...eikun kaksi, eikun...
Varmaan tuo autolastillinen ainakin :D Perhosrinne nieli kasveja runsaasti ja vielä jäi tilaa tämän vuoden hankinnoille.
4. Menetitkö kasveja?
a .En. Kasvatan vain luotettavia kasveja ja varjelen niitä suurimpina aarteinani.
b.
Joskus tulee talvituhoja, joskus kesätuhoja. Joka vuosi vähintään yksi
kasveista toteaa viihtyvänsä paremmin jonkun toisen puutarhassa. Suurin
osa kuitenkin selviää puutarhassani.
c. Olen innostunut vyöhykkeiden venytyksestä ja haluan kokeilla aina jotain eksoottista. Tuhoja tulee väistämättä.
d. Älä edes kysy kuinka monta!
Viime vuoden talvi oli suotuisa runsaine lumipeitteineen, joten talvivahinkoja ei juurikaan tullut pihalla. Laventelia kokeilin kukkapenkkiin istutettuna, mutta ei lähtenyt kasvuun. Toinen juurakoista kasvattamani pioni ei noussut keväällä, mutta sitä se enteili jo ensimmäisenä kesänä, kun jurotti paikallaan. Talvetushuoneessa pistokkaasta kesällä kasvatettu verenpisara kuoli ja samoin muutaman vuoden vanha keijunmekko.
5. Mitä sellaista haluaisit puutarhaasi mitä et ole vielä(kään) saanut?
Laavun. Siihen on tukit jo pinolla ja nyt odottelen innolla, että pääsen opettelemaan niiden veistämistä. Laavun ympärille metsäpuutarha, kuinkas muuten. Lisäksi hyötykasvitarha pitäisi tehdä uudestaan ja sen yhteyteen kasvihuone/puutarhurin väkertelymaja.
6. Mikä asia viime puutarhakaudelta tulee aina muistuttamaan sinua kesästä 2019
a. Sää
b. Kukkaloisto
c. Joku muu. Mikä?
Pihan salaojitusremontti. Isoin urakka on ohi ja tulevanan kesänä pääsee tekemään näkyviin jäävää pintaa :)
 |
Mullin mallin |
7. Mikä on suurin saavutuksesi puutarhassa viime vuonna?
Edellisen vastauksen salaojitusremontti isännän kanssa toteutettuna. Omista projekteista perhosrinne, joka otti aimo harppauksen eteenpäin.
 |
Tästä lähdettiin liikkeelle keväällä |
8. Mikä on paras ostoksesi / hankintasi?
Köynnösportti, jonka nikkaroin loppukesästä ja säleikköomenapuu.
9. Tuliko tehtyä virhehankintoja?
a. Ei on vain erilaisia kokeiluja!
b. Ehkä
c. Aivan liian monta!
d. Virhe? Mitä? Minullako? Eeei suinkaan...!
Kompostin kannen kissan kestävyyttä epäilen vielä. Talven on saanut olla rauhassa kynsien teroitukselta, kesä näyttää kuinka mukava se kissan mielestä vielä on. Kompostina muuten hyvä, mutta jos kissa repii kannen pilalle, niin sitten olisi pitänyt hommata toisenlainen. Aika näyttää.
10. Mikä kasvi yllätti sinut positiivisesti?
No tietysti nämä höpsönhassut tuijat! Ne ei ollu moksiskaan talvesta vaan näyttävät viihtyvän meillä oikein hyvin.
11. Mikä oli suurin pettymyksesi?
Hmmm... Toinen kuiva kesä putkeen. Olisi ollut kiva, jos sadetta oltaisiin saatu enemmän. Nyt talven aikana vettä on tullut kyllä senkin edestä. Toivottavasti pohjavesivarastot täyttyvät.
12. Mihin käytit suurimman osan puutarhabudjetistasi?
a. Kasveihin
b. Kiviin kivetyksiin
c. Pihan rakenteisiin, perustuksiin, toimintoihin...
d. Puutarhamatkailuun
No siihen salaojitusremppaan tais mennä. Perustukset kun on kunnossa, niin pihasta tulee pitkäikäinen.
13. Mitä opit?
Talvellakin voi tehdä puutarhaa. Raivasin perhosrinteen kevättalvella ylimäärisistä puista ja risukoista. Siitä oli helppo lähteä työstämään itse kasvualustaa maan sulettua. Myös puutarhan puurakenteita pystyy tekemään talvellakin, jos säät suosii tai on sopivat tilat.
Ymmärsin myös, että perhospuutarha ei ole vain ne kauniit perennat ja kukkivat pensaat. Myös toukat tarvitsevat ravintoa nokkosista ja muista luonnon kasveista. Liian siisti puutarha ei ole hyväksi hyödyllisille pörriäisille, ötököille ja muille siivekkäille.
14. Odotatko tulevaa/ alkanutta kasvukautta...
a. Suurin suunnitelmin
b. Kunnianhimoisin odotuksin?
c. Kauhunsekaisin tuntein?
d. Into pinkeänä ja sormet syyhyten?
Kyllähän sitä odottaa, mutta samalla tiedostaa sen realiteetin, että kesästä tulee myös hyvin työntäyteinen. Suuria suunnitelmia on ja niitä toteutetaan sitä mukaan kun rahkeet riittää. Olen tietoisesti opetellut ajattelemaan niin, että ei ole katastrofi, jos kaikkea ei ehdi/jaksa toteuttaa kesän aikana. Oma piha on harrastus, josta täytyy voida nauttia keskeneräisenäkin. Se ei saa olla työleiri, jossa raadetaan otsa rutussa.
Haasteen säännöt:
1. Kerro keneltä sait haasteen
2. Kerro
haasteen aloittaja (
Minna blogista Hiidenkiven puutarhassa)
3. Haasta
muutama blogiystäväsi mukaan.
Käy laittamassa haasteen alkupostaukseen kommentti,
niin postauksesi lisätään haasteeseen osallistuneiden listalle.
Haasteen kysymyspohja löytyy Minnalta linkin takaa
haasteen lopussa.
Haastan mukaan