maanantai 17. joulukuuta 2018

Joulukoristeet polttamalla

Suosikkijoulukoristeissa on ripaus luontoa.
Koivukiekkoja, juuttinarua ja puuhelmiä.

Kuviot syntyy kolvilla keittiössä liesituulettimen alla.
Liesituuletin vie pahimman käryn puun tummuessa.

Koivukiekot sahasin tontin laitamilla kasvaneesta
ohuesta koivunrungosta. Yhdestä rungosta 
riittää jo melkoisesti tekemistä.
Kiekkojen annoin kuivua viikon verran viileässä
varastossa ennen kun toin ne sisälle.
Huoneen lämmössä ne halkeavat kuivuessaan
liian nopeasti.

Isäntä katseli kiekko kasaa ja meinasi, että kyllästyn
muutaman tehtyäni. Oli väärässä :D 
Tämä olikin kivaa!

Kiekkoihin porasin ohuella poranterällä reiät juuttinarua varten.




Näitä voi ripustaa kuuseen, laittaa lahjapaketin koristeeksi tai
antaa lahjaksi koko sarjan.
 Malleja löytyy esimerkiksi Pinterestistä runsaasti.

Blogin ja muutenkin somen osalta alan hiljentyä joulunviettoon ja
pian alkavaan lomaan.
Seuraavan postauksen merkeissä palaillaan joulun jälkeen
:)


Mukavaa ja leppoisaa joulunaikaa!
:)


lauantai 15. joulukuuta 2018

Hyasintti-ikkuna

Hyasintit eteisen ikkunan välissä 
viihtyivät niin hyvin viime vuonna, että
tästä taitaa tulla ihan perinne.

Viileässä ne kukkivat pidempään ja 
hajukaan ei haittaa ketään.

Laitoin havunauhan patterilla toimivien valojen
kera koristeeksi. Valot toimivat ajastimella, niin
ikkunaa ei tarvitse joka välissä aukoa.
Vesikin kestää pitkään laseissa, sitä tarvitsee luultavasti
lisätä vasta lähempänä uutta vuotta.


Ensi keväänä koitan muistaa istuttaa
hyasintit kukkapenkkiin.
Viime vuotiset löysin syksyllä kuivaneina varastosta :D




Leppoisaa viikonloppua!


torstai 6. joulukuuta 2018

Suomi 101


Oma maa neljällä vuodenajalla ja
kauniilla, puhtaalla luonnolla varustettuna
on kertakaikkiaan kiitollisuuden arvoinen!
#kiitollinensiunattuonnellinen


Hyvää itsenäisyyspäivää!

maanantai 3. joulukuuta 2018

Juurella

PUUtarhurin maljakosta löytyy
tietenkin puita. 


Puilla on erityisen kaunis juuristo
ja se pääsee oikeuksiinsa lasimaljakossa.

Männyn taimi kasvoi väärässä paikkassa hallin
pihassa ja nappasin sen kesällä siitä maljakkoon.
Pakkasten tultua siirsin sen terassilta sisälle
ja siinä se edelleen viihtyy ja vihertää.
Veden vaihdan kerran viikossa.

Kaivelin myös kuvakansioita edellisiltä vuosilta ja
sieltä löytyi jouluisia kuvia kuusesta.

Jäisen vaikutelman saa aikaan, kun
lasipurkkiin ryttää sellofaanin palan kuusen
juuriston ympärille ja kaataa vettä päälle.


Hyvää joulukuuta ja rauhallista jouluaikaa!
 
Itsellä tuon rauhallisen joulunajan tarve on
tänä vuonna jotenkin korostunut, hektisen elämän pyörteissä.
Siksipä sitä toivottelen sinne ruudun toisellekkin puolen!
:)