perjantai 15. kesäkuuta 2018

Puutarhavierailu Skaftungiin, Kristiinankaupungissa

Koulun ja työn kautta tutustuu mukaviin puutarha-alan ihmisiin ja 
yksi heistä on Riina Kruus, jonka puutarhaassa ja puutarhamyymälässä
pääsin vierailemaan.

Puutahasta löytyi paljon mielenkiintoisia perennoja, puita ja pensaita.
Pihassa on pieni putiikki, josta löytyy erikoisia koriste-esineitä puutarhaan ja terasille.
Paljon sellaista, mitä Suomessa ei muualla ole myynnissä.

Esim. nämä ruostetiset isot maapallot.
Kaunis yksityiskohta puutarhassa ja iltaisin sinne voi laittaa kynttilän tai 
ulkotulen tunnelmaa tuomaan.

Samaan sarjaan kuuluu erilaisia lyhtyjä ja koriste-esineitä.


Puutarhaassa erilaiset puut tietenkin kiinnittivät huomioni.
 Kuten tämä kirjavalehtinen vaahtera.

Tummanpunaiset lehdet antavat mukavasti kontrastia istutusalueeseen.


Marjaomenapensas täydessä kukassa taustalla.

Kukkapenkin keskellä kukki ihanan värinen Iiris.
 Ilman kotiinviemisiä en itsekkään lähtenyt.
Tällainen tuijalajike, 'Dumosa' lähti kokeiluun omaan pihaan.
Se muistuttaa kasvutavaltaan pilvenhattaraa.

Toinen erikoisuus, myös tuija. Thuja occ. 'Malonyana Holub'.
Tämä on niiin ihana! :D

Nämä ovat menestyneet Riinan puutarhassa hyvin.
 Riina on tuonut ne Virosta, suunnilleen samanlaisista 
kasvuoloista, mitä Kristiinankaupunki on.
Katsotaan mitä tuumivat meidän pihasta, joka on enemmän sisämaassa.

Riinan puutarhamyymälä löytyy osoitteesta Skaftungintie 153, Skaftung.
Tulevana viikonloppuna Riinan löytää tuotteineen Kristiinankaupungin avoimista porteista
pihasta nro 32.
:)

Mukavaa viikonloppua!!
 :)

8 kommenttia:

  1. Kiitos sinulle tästä vierailusta minkä pääsin kokemaan kauttasi. Ilmanmuuta jos sinnepäin on ajelua pitää käydä itse katsomassa .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä :) putiikki on auki asukkaiden ollessa kotona, työn ohessa kun tätä tekee.

      Poista
  2. Kivalta vaikuttava puutarhamyymälä.
    Todella ihania nuo hankkimiasi havut. Minulle ihan ennestään tuntemattomia.
    Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nuo havut onkin sellaisia mitä Suomessa en ole myynnissä nähnyt ja niistä kun etsin kasvatusohjeitak, niin suomenkielisiltä sivustoilta en niitä löytänyt.
      Mukavaa viikonloppua myös sinulle!

      Poista
  3. Kauniin näköistä! Kiitos esittelystä. Ihanaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  4. Nämä ovat niin kivoja vinkkejä tulevaa kesälomamatkaa varten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, blogeista löytyy kivoja vinkkejä, mitä muuten ei välttämättä löytäisi.

      Poista