perjantai 17. maaliskuuta 2017

Laventeli

Näyttäisi siltä, että tulevana kesänä saa nauttia taas laventelin tuoksusta, kun talvetuksessa olleet laventelit ovat lähteneet uuteen kasvuun. Alla kuva viime kesältä.

Nostin syksyllä laventeliruukut sellaisenaan talvetushuoneeseen, valoisaan ja viileään. Helmikuussa leikkasin ränsistyneen kasvuston pois, kun juurelta näkyi jo uutta versoa. Vähän on hennon oloista tuo uusi kasvu, mutta jospa se siitä vahvistuisi. Mullanvaihto operaation ajattelin tehdä nyt lähipäivinä.

Laventelin (Lavendula angustifolia) hoito:

Laventeli tarvitsee lämpöisen kasvupaikan, parhaiten menestyy kasvihuoneessa tai ikkunalla. Avomaalla se ei luultavasti talvehdi eikä viihdy kylminä kesinä.
Laventeli istutetaan suurehkoon ruukkuun tai avomaalle lämpöiseen ja aurinkoiseen paikkaan. Kasvualustan tulisi olla vettä läpäisevää, kalkki- ja hiekkapitoista ja vähäravinteista. Liian runsas lannoitus tekee siitä talvenaran (ulkona talvehtiessa) ja tuhoaa aromiaineita.
Laventelin kukintoja kerätään poutasäällä mieluiten ennen puoltapäivää. Silloin laventeleista on aamukaste haihtunut, mutta aromit ovat voimakkaimmillaan.
Kukinnan jälkeen laventeli leikataan noin puoleen korkeudestaan ja keväällä toisen kerran.

Laventelia olen käyttänyt kuivattuna mm. saippuan valmistukseen. Sille löytyy lukuisia käyttötarkoituksia aina ruuanlaitosta kosmetiikkaan ja koristeluun. Ja luinpa jostain sen tuoksun karkoittavan myös tuhohyönteisiä.

Mukavaa kevään alkua!

4 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää, kaunista kukintaa odotettavissa ensi kesänä. - Blogissani on neljän ihanan puutarhakirjan arvonta, käyhän kurkkaamassa. Mukavaa ja pirteää viikkoa Pihakuiskaajan puutarhasta.

    VastaaPoista
  2. Hyvin näyttää laventelisi selvinneen talvesta. Aurinkoista alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi kolmesta nuupahti kesken kasvun, en tiedä pääsikö kuivahtamaan. Tämä tähän postaukseen kuvattu onneksi vielä on jatkanut kasvua. :)

      Poista