sunnuntai 20. lokakuuta 2019

Pikapostaus sipuleista

Heippa täältä kiireen keskeltä! Syyslomaviikko vierähti töissä puita ja pensaita istuttaen ja nurmikkoalueita kylväen. Välillä ihan ok säässä, mutta onnistui yksi sadepäiväkin kastelemaan meidät ihan kunnolla. Onneksi kotona odotti kuuma sauna! Voi, mitä sitä viherrakentaja tekisikään syksyllä ilman saunaa? Vilustuis vielä pahemman kerran! Mutta se työasioista, nyt haaveilemaan kevään kukkaloistosta!

Istutin lokakuun alkupuolella kukkapipuleita uusiin kukkapenkkeihin. Niihin on kiva istuttaa, kun ei ole vielä perennat ja muut vallanneet alaa, vaan voi kaivaa ihan huoletta isommankin kuopan useammalle sipulille kerralla. Tulppaaneista tein seoksia koriin, jotta eri lajikkeet sekoittuisivat sopivasti. Lisäksi istutin narsisseja, krookuksia, lumikelloja...


Tummat ja vaaleat tulppaanit yhdessä on aina hieno sekoitus. Lisäksi laitoin sekaan vihreitä ja valko-kelta-vihreitä tulpppaaneja. Lumikellot on mun lemppareita ja niitä voisin istuttaa joka paikkaan. Kaupan valikoimissa silmiin pisti myös kuvan alareunan kaksiväriset helmililjat. Niitä oli tottakai saatava mukaan, näyttivät niin kuin olisivat saaneet kermavaahtokuorrutteen. :D

Toiseen penkkiin meni niin ikään tummia ja vaaleita tulppaaneja, narsissia, lumikelloja ja sitten tuota erikoisen väristä Krookusta. Toivottavasti se on oikeastikkin tuollainen nuotion liekin värinen. Jään jännityksellä odottamaan minkälainen liekehtivä kukka sieltä keväällä pilkistää!



Ja koska tämä puutarhuri on toisinaan varsinainen takkutukka, niin istutin puutarhaankin kukkien punkkariksi tituleeratun Hietalaukan, Allium 'Hair' :D  Mä niin odotan, että nään tämän pörröpään pilkistävän kukkapenkistä! Voisin hyvin kuvitella sille basson käteen ja hiukset liehumaan musiikin tahdissa :D:D


Hyvää alkavaa uutta viikkoa!
:)

16 kommenttia:

  1. Silloin on tosiaan helpompaa huomattavasti istuttaa sipuleita kun penkki on niinsanotusti tyhjä. Mukava valikoima sinulla olikin niitä. Tuo pörröpää on totisesti hauska ja voi olla että tuulisella säällä jopa vähän rokkaakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, huomattavasti nopeammin saa sipulit maahan uuteen penkkiin! No todellakin, tuulinen sää saa laukan taatusti rokkaamaan :D

      Poista
  2. Nyt innolla odotamme sipulikukkien keväistä kukintaa. Onko sinulla lumikellot hyvin kukkineet tai lähteneet leviämään? Muistan lapsuuskodin hienot lumikellot, mutta omistani nousi vain yksi.Hyvää syklsyn njatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumikelloja olen istuttanut vasta muutama vuosi sitten ensimmäisen kerran ja ainakaan vielä mitään mainittavaa leviämistä ei ole tapahtunut. Kyllä niitä nousi kuitenkin joka kohdasta muutama hentoinen.

      Poista
  3. Oli hauska löytää blogisi, liityin lukijajoukkoon. Hienoja sipuleita maahan laitettuna, ihana on tosiaan nähdä kauneus keväällä! Tuo basisti oli hauska.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa lukijoiden joukkoon! Kyllä sitä sipulikukkien kauneutta on kiva odottaa pitkän talven jälkeen :)

      Poista
  4. Neitseelliseen multaan onkin kiva istuttaa sipuleita, kun ei tarvitse varoa perennojen juuria. Kiva nähdä puutarhasi keväällä, kun olet istuttanut sinne ihania värejä. Erityisesti on jännä nähdä tuo oranssinpalava krookus kukkimassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, jännä nähdä minkälainen väriskaala sieltä sitten nousee. Toivottavasti tuo krookus on kuvan veroinen :)

      Poista
  5. Kiva kattaus erilaisia sipuleita :) Sinulla olikin ihan luksushetkiä noita istutellessa, kun ei tarvinnut varoa muiden kasvien juuria. Tai aiemmin istutettuja sipulikukkia. Itsehän viimeisiä tulppaaneita istuttaessani onnistuin halkaisemaan istutuslapiolla pari vanhaa tulppaaninsipulia ja naarmuttamaan yhtä ukkolaukan sipulia. Hauska tuo kukkien punkkari :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, ei mene kauaa kun nuokin penkit ovat taas siinä mallissa, että saa varoa kaikenlaista juurta, mukulaa ja sipulia :D On niitä sipuleita tullut itsekkin halkaistua, kun eihän sitä millään muista tarkkaa kohtaa, mihin edellisvuotiset on laittanu.

      Poista
  6. Mahtava tulppanisekoitus! Vapaaseen tilaan on kiva istuttaa sipulikasveja ja niitä voi sijoittaa runsaasti lähelle toisiaan. Keväällä on tulossa kukkaloistoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, saa paljon helpommin täydemmän rivin sipulikukkia, kun saa vapaasti kaivaa isomman alueen kerralla. :)

      Poista
  7. Hyvä, että kerkesit istuttaa sipulia omahan puutarhahan. Niiren kukintaa on nii kiva keväällä orottaa. Monipualisen valikooman istutikki. Valitettavasti tua krookus ei oo nuan liäkehtivän färine tai sitte mullon jotaki muuta. Hiano silti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi löytyi tosiaan vähän aikaa sipulien istuttamisellekkin. Aina niitä on keväällä kiva odottaa kukkaan. No, vähän pelkäänkin, että krookuksen kuva hämää ja on paljon vaisumpi luonnossa. Saas nähärä ny, kuinka käy.

      Poista
  8. Kauniit tulppaanit ootkin istuttanu, miekin tännään lopetin sen homman! Toivottavasti ei tiällä toteuvu se ennustettu myyrähuippu! Hauska tuo punkkari ja sammoo krookusta. On se keväällä mukava nähä mitä sieltä mullasta nousoo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, ne myyrät onkin viheliäisiä kukkaloistovarkaita! Toivottavasti pysyvät poissa.

      Poista