perjantai 23. marraskuuta 2018

Keramiikka kukkien kukinta-aika

Muutamaan kertaan on tullut mainittua, että yksi
talven ajan harrastuksistani on keramiikka.

Tänä syksynä, vaikka joulu on hyvää vauhtia lähestymässä,
keramiikassa ajatukset ovat olleet jo tulevassa kesässä ja
puutarhassa, kuinkas muuten :D


Marraskuu on keramiikka kukkien kukinta-aikaa.
Nämä kellokukat olen tehnyt varjoisten paikkojen kukintaa
ajatellen. Kuunliljojen kauniiden lehtimuotojen yläpuolelle
kohoaa keramiikkakellokukat ja valkoinen näkyy hyvin puutarhan
varjoisissa kukkapenkeissä rakkaiden kuunliljojeni keskeltä.


Kellokukat raakapoltosta tulleena.
Lasite pintaan ja uuniin puhkeamaan kukkaan.

Vuosien varrella on syntynyt jos jonkinlaista
kippoa ja kuppia, patsasta ja lyhtyä keramiikassa.
Keräsin tähän muutamia,
 puutarhailuun liittyviä
keramiikkatöitä, joita on tullut tehtyä.

Matoset kivikkokukkapenkissä.

Pöllö ja sen poikanen.

Tämä lienee jotain sukua mehikasveille.
Annoin lajike nimeksi 'Piikittelevä sydän'
:D

Keramiikkamekko on joka kevät täynnä hiirenkorvia,
sitä puutarhahöpön kevätkaipuun lääkettä :)


Yrttiruukut. Timjamia ja persiljaa...


Jatkossakin varmasti keramiikka näkyy 
puutarhassa ja sitä myöten täällä bloginkin puolella.
Se olikin aika koukuttava harrastus,
kun alkuun ajattelin vain vuodeksi mennä kokeilemaan.
Nyt on jo ties kuinka mones vuosi menossa.
:)

Hyvää viikonloppua
ja tervetuloa kaikki uudet lukijat!
:)




22 kommenttia:

  1. Vau, ihkuja (niinkuin lapsenlapset sanovat). Tosi kivoja ovat. Ja hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
  2. Nuo kellokukat ovat tosi kauniita. Valkoinen ja vihreä on raikas ja kesäinen väriyhdistelmä.
    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, valkoiset kukat on mun lemppareita. Siksi näistä ei tullut kissankelloja :)

      Poista
  3. Valloittavan ihanat kellokukat! Ja kauniita ja kivoja ovat kaikki muutkin työsi. Olet tehnyt niiden avulla puutarhaan mukavia väri- ja ilopilkkuja!
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tykkään, kun puutarhasta löytyy pieniä yksityiskohtia.

      Poista
  4. Wautsi, mitä töitä! Nua kellokukat on kyllä komeeta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Olen niihin itsekkin tyytyväinen. Ehkä tämä harrastus on vähän kuin villapaidan kutominen, alkuun tulee niitä jotka jää kaapin perälle, mutta kun aikansa värkkää, alkaa tulla sellaistakin, joka joutaa käyttöön :D Toki viime kerralla ryttäsin taas savitekeleen pariin otteeseen, kun ei vain onnistunut :D

      Poista
  5. Aivan hurmaavia kellokukkia! Myytkö sinä niitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) En ole myyntiin tehnyt keramiikka töitä, mutta kieltämättä ajatus jossain vaiheessa vilahti päässä, että jos joskus muutaman ylimääräisen kappaleen jostain onnistuneesta työstä tekisi.

      Poista
  6. Tosikauniita kellokukkia! Keramiikka on kiva harrastus.

    VastaaPoista
  7. Upeita keramiikkatöitä! Nuo kellokukat ovat aivan ihania. Hyvää marraskuun viimeistä viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Olen kellokukkiin itsekkin tyytyväinen, vaikka monesti sitä onkin omille tekeleilleen melkoisen kriittinen :D

      Poista
  8. Kellokukat on aivan ihania hullaannuin niihin .

    VastaaPoista