lauantai 24. maaliskuuta 2018

Pääsiäiseksi kissanruohoa ja lehmuksen oksia

Tänä vuonna ei olla laitettu rairuohoa itämään, vaan tilasin exotic gardenilta muiden siemententen lisäksi kissan ruohoa. Se toimittaa nyt rairuohon virkaa ja siitä on hyötyä myös kissoille.

Kesäisin kissat järsivät ruohon korsia ulkona edistääkseen ruuansulatusta, mutta talven aikana, kun ruohoa ei ole saatavilla, ainakin meidän kissat kakoo enemmän karvapalloja ulos ja niitä sitten joutuu siivoilemaan. 
Kissanruoho on tarkoitettu kissoille talvisaikaan järsittäväksi. Se sisältää vitamiineja ja kivennäisaineita, joilla katsotaan olevan nopea ja suotuisa vaikutus kissan ruuansulatukseen.

Meidän kissat kummasteli ruohovatia ensin muutaman päivän verran ennen kuin toinen rohkeni maistaa. Ruoho ehti siinä hujahtaa pituuttakin :D
 Siitä lähtien kissan ruokailupaikan vieressä oleva ruoho on kelvannut järsittäväksi päivittäin molemmille kissoille.

Toinen juttu mitä olen yleensä pääsiäiseksi kotiin hakenut, on koivun ja pajun oksat.
Viimeiset kaksi viikkoa olen ollut työharjoittelussa ja leikannut kaupungin katupuita, pääosin lehmuksia. Niinpä sitten toin kotiinkin nipun puistolehmusten nuoria, punaisia versoja. 
Vähän vaihtelua risuvalikoimaan :D

Nyt ne ovat pullistuneet mukavasti ja kevään vihreä väri näkyy jo. 


Mukavaa viikonloppua!
 

8 kommenttia:

  1. Kiitos ideasta - haenpa minäkin erilaisia oksia vihertymään sisälle! Rairuohot on kylvämättä, mutta kauppareissulla mukaan tarttui helmihyasintteja ja pikkunarskuja. Josko niistä väkästäisi pääsiäisasetelman. Hauskaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tarttui idea matkaan täältä :) Tulee varmasti kaunis asetelma ostamistasi kukista :)

      Poista
  2. Kiva, että kissat innostuivat ruoholla herkuttelusta :) Suloinen kisuli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat kyllä nyt pistelleet ruohoa poskeen, eipä siitä paljoa ole jäänyt pääsiäiseksi. Uutta ruohoa vaan itämääni :)

      Poista
  3. Meillei oo ruahua ollu monehen vuatehen. Joitaki narskuja oon tavannu pääsiääseksi laittaa, pajunoksilla höystettynä.
    Ny taitaa olla nii kylymä, että arvaasko niitä pihalle laittaakkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa olen pohtinut, pakkasta on luvattu vielä usealle yölle, joten taitaa narskut jäädä vielä sisälle. Kevät antaa odotuttaa itseään oikein urakalla.

      Poista
  4. Kaunista ja keväistä! Äitini laittaa myös aina kissoilleen ruohot pääsiäiseksi kasvamaan. Hyvää pääsiäisviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Onneksi sisälle saa jo keväistä tunnelmaa, vaikka ulkona on vielä paksut hanget :)

      Poista