perjantai 5. tammikuuta 2018

Viime vuoden top 5

Vuosi vierähti ja toi mukanaan paljon muutosta etenkin työkuvioiden suhteen, 
mutta myös omassa pihassa ehti tapahtua.
Oli onnistumisia, oppimista, haasteita.
Tässä viime vuoden viisi parasta,
puutarhurin näkövinkkelistä katsottuna.

1. Alppiruusut
Omaan pihaan tuli uusia istutusalueita, joista ehkä rakkain on alppiruusupenkki.
Hurahdin alppiruusuihin ihan täysin. En usko, että nämä ovat viimeiset alppiruusut tällä tontilla.


2. Puuvartiset kasvit
Sen verran puupään vikaa minussa on, että viime vuoden aikana kiinnostus puita kohtaan, muunakin kun rakennusmateriaalina, alkoi syttyä. Haaveissa siintää kesyttää villiintynyt pelto talomme takana omaksi pikku Arboretumiksi. Siellä kasvaisi ainakin lehtosaarni, hevoskastanja, taalainkoivu ja surukuusia ja muita erikoisia havuja, koreanpihta.. ja ja ja.. taitaa pelto loppua kesken ennen kuin minulta puut :D


Alla oleva Picea abies f. tabulaeformis, eli Tapionpöytä tai pöytäkuusi
tuli vastaan Riisitunturin kansallispuistossa.
Meidän 8v tytär juoksi polkua takaisin päin, nappasi mua hihasta kiinnia ja sanoi 'Äiti, tuu kattoon, tääl on jotain mikä kiinnostaa sua!'
Puuhullaanukseni on siis huomattu :D
 
3. Puutarhuri-/viherrakentaja opinnot.
 Uusi koulutus ja sen tuoma työ on tarjonnut niin paljon uutta sisältöä työrintamalla, että luulisin löytäneeni ammatin, johon en ihan heti kyllästy. 
Aivan stressitöntä opiskelu perheellisenä ja työharjoittelu yrittäjänä ei ole ollut, mutta en sitä olettanutkaan. Nyt oli aika tarttua näihin haasteisiin ja en ole sitä päätöstä joutunut katumaan.

Parasta tässä työssä on ollut se, että saa luoda ympärilleen puutarhan tarjoamaa kauneutta ja levollisuutta sekä on saanut myös muita innostumaan puutarhan hoitoon, vaikka se olisi ennemmin tuntunut vaikealta.

Olen tänne blogiin laittanut kuvia vasta yhdestä kohteesta, laittelen sitten lisää tässä kevään aikana :)

4. Hostat
Viime vuosi oli oikein kasvi-ihastusten vuosi. Alppiruusujen ja puiden lisäksi puutarhaa valtasivat hostat, eli kuunliljat.
Niiden kauniit lehtimuodot vihertävästä sinertävään ja valkoisen kirjavaan ovat yksi puutarhani punaisista langoista. En malttaisi odottaa, että uudet hostavauvani kasvavat ja rehevöityvät.
Ja ne hostat sopii niin hyvin havukasvien juurelle.
Viime kesänä puutarhaan muuttivat seuraavat hosta lajikkeet: 'Big Daddy', 'Patriot', Fire and ice', 'Aureomarginata' ja 'White feather'
Ennestään puutarhassa oli vain kaksi lajiketta, joista toinen luultavasti hämykuunlilja ja toinen joku kirjavalehtinen lajike.

'Fire and ice'

'White feather'
Tämän lajin lehdet pitäisi alkuun olla valkoiset ja muuttuvat sitten vähitellen vihreiksi.
Yksi niistä, joita eniten odotan keväällä nousevan maasta :)
5. Luonto
Puutarhurin rentoutumiskeinot: Lenkki lähimetsässä ja sen jälkeen avantosaunaan :)
Jos pipo alkaa kiristää liikaa, on parempi, että suuntaan askeleet kohti metsä.
 Sen hiljaisuus, linnun laulu, tuoksu, luonnon monimuotoisuus tarjoaa korvien välituuletusta aina kun sitä tarvitsee.

Lenkkipolku kotomaisemissa
Me asutaan ikkunat metsään päin, joten luonnon läheisyyttä ei tarvitse kaukaa hakea, mutta kyllä viime vuoden reissu Kuusamoon, pieni karhunkierros ja patikointi Riisitunturille sai ajatukset lepotilaan aivan erilaisilla maisemilla, joita kotopuolessa ei näe.

Nyt viherpeukut pystyyn ja kevään tuoksua nenään odotellen uuteen vuoteen!
Hyvää uutta vuotta!



2 kommenttia:

  1. Tulin heti vastavierailulle, sillä blogini ja sitä kautta myös kommentit poistunevat lähipäivinä Meillä kotona -alustalta.

    Valitsit hyvän viime vuoden topvitosen! Oma arboretum olisi ihan huippu, mahtavaa, jos voit istuttaa sellaisen teille. Minä haaveilen (tosi salaa), että saisin joskus vielä vanhan peltoläntin, johon voisin pistää useamman puun kasvamaan. Ja sinne juurelle juuri noita mainostamiasi hostia - kuuniljoista on niin moneksi!

    Hyvää alkanutta vuotta, anna luonnon ja puutarhan jyrätä!

    Kasvihormoni-Sini

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasta salainen haaveesi vielä toteutuu :)
      Voi harmi, jos blogisi poistuu kokonaan, olisi ollut kiva, jos vanhat postaukset olisi vielä myöhemminkin luettavissa :)

      Poista