lauantai 6. heinäkuuta 2019

Bosnialaisella taimistolla

Terveisiä helteisestä Bosniasta! Olimme juhannuksen jälkeen viikon Tuzlassa ja keskiviikkoaamuna saavuimme takaisin kotiin. Vuosi sitten Bosnian reissulla lupasin itselleni, että seuraavalla kerralla pistäydyn tuossa hienon näköisessä puutarhassa, jonka ohi ajellimme liki päivittän. Sen hienot muotoon leikatut puurivistöt herättivät mielenkiintoni heti ensi näkemästä, että mikäs se tuollainen paikka on? 


Paikka paljastui taimistoksi. Taimistoksi, joka on kuin puutarha itsessään. Kaikki oli äärimmäisen hyvin hoidettua ja siistiä. Muotoonleikatut puut oli leikattu huolella, niissä näkyi ammattilaisen kädenjälki. Kävelin kameran kanssa pitkin puutarhan polkuja vain ihmetellen kaikkea ympärillä olevaa. Tällaiselle puita rakastavalle puutarhurille tämä oli suorastaan taivas!




Valitettavasti en löytänyt taimistolta itse puutarhuria ollenkaan. Taisimme olla sen verran myöhään liikkeellä, että paikka ei ollut enää auki, mitä tosin ihmettelin, kun portit olivat kuitenkin avoinna. Bosniassa nimittäin kaikki talot on aidattu ja portit on aina kiinni, jos paikalla ei ole ketään. Täytyy varmaan luvata itselleen, että seuraavalla kerralla yritän järjestää vierailun silloin, kun puutarhuri on tavattavissa...?



Vaikka en mitään olisi pystynyt täältä tuliaisiksi tuomaan, ideoita tämä paikka sai aikaan paljon. Haluan muutenkin tuoda puutarhaamme jotakin tuolta maasta, jonne pala sydäntäni on jäänyt. Jotain mikä aina muistuttaa niistä ihmisistä ja kylistä joilla olemme päässeet käymään. 



Jos jotakuta jäi mietityttämään, että miksi juuri Bosnia, niin lyhyt katsaus siihen. Matkammme ei varsinaisesti ollut lomareissu, ei kyllä työreissukaan.. tai ehkä tavallaan... Teemme näitä reissuja yhteistyössä Fida internationalin kanssa ja tällä reissulla kävimme mm. Fidan kummilapsikylissä järjestämässä lapsille leiripäiviä sekä autoimme yhtä suurperhettä, jotka elävät aivan järkyttävissä olosuhteissa, uuden, lämpöisemmän kodin rakennustöissä. Näkee niin paljon asioita, mitä turistina ei näkisi ja se jättää joka kerta jäljen sydämeen. Siksi tie vie usein tuonne Balkanin maihin. <3

Tämä taimisto, Rasadnik, muuten löytyy Tuzlan kaupungin liepeiltä, kun ajelee kohti Kiseljakia. Ehdottomasti suositusten arvoinen käyntikohde, jos sinne päin sattuu matka osumaan :D

Ja hei, mukavaa Heinäkuuta!
Se tuli ihan huomaamatta, kun reissussa ajantaju
katoaa :)





14 kommenttia:

  1. Vau, mikä taimisto. Kiitos näistä kuvista. 😊😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä huikaisevan kaunis paikka! Kiva, että kuvista oli iloa muillekkin :)

      Poista
  2. Oho, mitä taideteoksia on puista rakenneltu vuosia pitkänä projektina! Minä ihan mykistyin kuvien äärellä, siis paljon kiitoksia niiden jakamisesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että sain sen tunnelman välitettyä kuvien perusteella, mykistyin kyllä itsekkin tuolla katsellessa :)

      Poista
  3. Kiitos matkapostauksesta, virkistävää nähdä erilaista ja taidokasta puutarhausta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, eri maissa näkyy aina omanlainen puutarhakulttuuri. Niistä saa aina jotakin uutta myös omaan puutarhailuun :)

      Poista
  4. Onpa upea taimisto!
    Varmasti tuollaisilla matkoilla kokemukset tekevät muistoihin lähtemättömän jäljen. Teet hienoa työtä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän ne tekee, koskaan ei palaa ihan samaoilla ajatuksilla takaisin Suomeen. :)

      Poista
  5. Oi joi, mitä muotopuita! Ihan huikean näköisiä taideteoksia! Kiitos näistä kuvista ja mukavaa heinäkuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, taideteoksia ne ovat! On siinä mahtanut mennä aikaa puutarhurilla!

      Poista
  6. Oottapa upeassa taimistossa käyny. Uskomattomia on nuo leikatut puut! Miekin harjottelen ihan tavallisen mehtäkuusen leikkoomista, jos saisin sen tihhiinä kasvamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti kuusen leikkaukset onnistuu! Se on mielenkiintoista puuhaa ja tuolla taimistolla aivan sormet alkas syyhyäämään, josko kotonakin jotain kokeilisin :)

      Poista
  7. Löysin Instan kautta tänne blogiisi. Aivan mielettömän upean näköinem taimisto. Saa omat haaveet lentämään, omaan puutarhaan pitäisi ehdottomasti saada lisää muotoonleikkausta!!

    VastaaPoista