perjantai 8. helmikuuta 2019

Villin puutarhurin villiyrtit

Keskitalven lämmin juoma syntyy kesällä kerätyistä villiyrteistä. Moni puutarhurille viheliäinen rikkaruoho päätyy villiyrttivillityksen mukana ruokalautaselle tai teekuppiin, meillä niitä menee myös itse tehtyjen saippuoiden joukkoon ja muuhun itse tehtyyn kosmetiikkaan. 

Viime kesän lopulla samoilimme villiyrttien saralla kouluttautuneen serkkuni kanssa puutarhan villiintyneillä alueilla ja aika hyvän saaliin saimme, vaikka paras sesonki villiyrttien suhteen oli jo mennyt. Nokkosta, voikukkaa, piharatamoa, villivadelmanlehtiä, poimulehtiä, vuohenputkea ja siankärsämöä kertyi koriin. 

Puutarhan kasveistakin moni käy villiyrttisekoituksiin. Miltä kuulostaisi vadelmanlehti- tai mustaherukanlehtitee? Poimulehteäkin näkyy nykyään useammin perennapenkissä ja itsekkin sitä puutarhaan siirsin kasvamaan. Se on oikea naisten villiyrtti ominaisuuksiltaan sillä se tukee naisen hormonitoimintaa. 

Nyt pakkasten paukkuessa haudutin kesänmakuista villiyrttiteetä. Sekoitus sisältää voikukkaa, villivadelmanlehtiä, piharatamoa, mustaherukanlehtiä ja ripaus nokkosta. Lisäsin vielä vähän kuivattua kamomillaa, jota olin ostanut, kun omassa pihassa ei kasva. Mukaan vielä lusikallinen hunajaa. Mukavaa potkua makuun antaa raastettu inkivääri. Inkiväärin kanssa haudutettuna teestä tulee hyvä flunssajuoma. Sitruuna sopii myös, makua voi muunneella oman mieltymyksen mukaan.


Samaa villiyrttisekoitusta olen laittanut smoothien joukkoon poimulehdillä höystettynä. Ensi kesänä täytyy kerätä näitä roimasti enemmän, purkillinen hujahtaa nopeasti loppuun talven aikana :)

Nykyään katselee oman puutarhan villiintynyttä aluetta vähän erilaisin silmin. Voikukkaongelmaan luin jostakin hieman huvittavan vinkin, että 'Syö omat voikukkasi!' Nyt hieman naurattaa, kun niitä oikeasti hujahtaa ruuan joukkoon :D En nyt kuitenkaan lähtisi sitä keinoa markkinoimaan voikukkien hävitykseen, kyllä ne voikukat ehtii levitä nopeammin, kuin mitä minä syön niitä. Mutta tulevatpa ainakin osa hyötykäyttöön. 

Onko täällä muita villiyrtteilystä innostuneita? Jos on, niin mikä on sun suosikkiyrtti tai yrttisekoitus?

Mukavaa viikonloppua!


12 kommenttia:

  1. En ole ainakaan vielä poiminut yrttejä. Noitahan löytyisi monta ihan mökkipihastakin. Tuo poimulehtien sopiminen juuri naisille jäi askarruttamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pominlehti mm. tasapainottaa naisen hormonitoimintaa ja lievittää kuukautis- tai vaihdevuosivaivoja. Itse kokeilin ensimmäisen kerran vuosi sitten poimunlehtikuuria, kun kuukautiset sekoili ja maha oli turvoksissa normaalia enemmän. Eikä kyse ollut raskaudesta :) kuuri tuntui auttavan ja kierto normalisoitui ja turvotus hellitti.

      Poista
  2. Nokkoosta oon joskus kersana taputellu hapankorpun päälle. Siihen son sitte jäänykki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nokkonen varmaan onkin yksi käytetyimmistä villiyrteistä. Nokkoslätyt oli mulle tuttuja jo ennen villiyrttibuumia. Täytyykin kokeilla tuota hapankorppua nokkosella höystettynä :)

      Poista
  3. Liian huonosti osaan käyttää villiyrttejä. Nokkosen olen antanut vallata yhden nurkan puutarhassa, jotta nokkosperhosen toukilla olisi paikka. Nokkosta osaan myös käyttää ruoanlaitossa. Yhtenä kesänä päätimme kerätä voikukan nuppuja ja kukintoja viiniä varten. Ei riittänyt oman eikä naapurin pihan voikukat, joten jäi aikomuksen tasolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nokkonen mullakin on ollut käytössä jo ennen tätä villiyrttibuumia. Varmasti yksi helpoimmista viliyrteistä ja siihen löytyy mukavasti reseptejäkin. Voikukkaviinistä olen kuullut joskus. Siihen taitaa mennä aika paljon nuppuja ja kukintoja? Meillä niitä olisi vaikka kuinka paljon, tosin nyt kun robotti Pate hoiti ruohonleikkuun, se vähän hillitsi niitä. Osa kyllä osasi maastoutua varsin nopeasti leikkuuterien alapuolelle.

      Poista
  4. Huonosti on tullut omia kerättyä, mutta joskus olen hankkinut jonkun muun keräämiä ja kuivaamia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyäänhän niitä on melko hyvin saatavilla tietyissä kaupoissa valmiiksi kuivattunakin. :)

      Poista
  5. Nuorena keräsin mehästä vadelman ja mesimarjan lehtiä ja teeks hauduttelin, nyt on teen juontikin jiäny muutamaan kertaan talavessa. Nokkosta säpylöihin ja lettutaikinaan joskus laitan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nokkoslätyt ja -sämpylät on mun suosikkeja ja ne maistuu koko perheelle :)

      Poista
  6. Villiyrttejä en tunne kovin hyvin, mutta yrttiteestä pidän kyllä ihan muuten vaan :) Pitäisi alkaa kasvattaa puutarhassa myös kamomillaa tähän tarpeeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kamomillaa olen itsekkin ajatellut laittaa kasvamaan. Se sopii niin moneen :)

      Poista