maanantai 2. heinäkuuta 2018

Kuvaterkut Bosnia Herzegovinasta

Terveisiä Bosniasta!
Parin viikon tauko blogissa johtui tästä reissusta Bosnia Herzegovinaan.


Matkan aikana tuli napsittua kuvia ja tottakai puutarhurin kameraan
tarttui kuvia paikallisesta puutarhakulttuurista.
 

Aika pian pystyi hahmottamaa mitkä on balkanin alueella
suositut puutarhakasvit.

Viiniköynnösportteja näkyi todella paljon.
Ruusuja oli myös liki joka pihassa.

Havuista tuijat olivat yleisiä ja varsinkin tuija-aidat.

Alla oleva kuva on napattu vauhdista auton ikkunasta, sen takia hieman tärähtänyt,
mutta piha oli täynnä erilaisia ja eri muotoihin leikattuja havuja.
Paikalliset ystävät tiesi kertoa talon olevan jonkun yksityisen puutarha.
Ehkä seuraavalla reissulla uskaltaudun portille kysymään
 saisiko pihaa ihastella vähän lähempää. ;)

  Muratti kasvoi suurina pinta-aloina niin talojen pihassa kuin 
luonnossa puiden rungoilla.
Yleisimmät kesäkukkaistutukset olivat petuniaa tai pelargoniaa.
Parvekkeilla etenkin niiden riippuvia muotoja.
Orvokkeja en nähnyt yhtään.
Koristeheinät olivat myös suosittuja.

Hapsijukkaa kasvoi useassa pihassa ja hautausmailla.
Tätä olisi kiva kokeilla omassa pihassa. Ehkä kuitenkin joutuu talveksi
nostamaan sisälle.

Samettisumakkeja oli myös runsaasti.
Niillä on hauska pysty, punainen kukinta.
Muita yleisiä puita oli hevoskastanjat, lehmukset, pähkinäpuut...

Osuipa silmiin yksi neidonhiuspuukin.
Sen lehdet ovat tosi kauniin muotoiset.

Vuoristoiset tiet olivat kauniita ajella.
Usein ajettiin puiden muodostaman 'tunneli' läpi.

Hedelmätarhoja näkyi siellä täällä.
Omenasatokin oli jo paljon pidemmällä kuin meillä Suomessa.

Maissipellot ja heinäseipäät olivat tuttu näky maaseudulla.

Auringonkukkapellot hohtivat keltaisina.

Pallohortensiat kuuluvat myös Bosnialaiseen puutarhaan.
Ne olivat reissun aikaan parhaassa kukinnassa ja sitä kukkaloistoa 
näkyi joka puolella.

Nämä valkoiset pallohortensiat hehkuivat yön pimeydessä kauniisti.
Kuva on Unkarin puolelta, autovuokraamon, josta vuokrasimme auton, edestä.

Näköalapaikalta aukeni näkymä yli Tuzlan, kaupungin jossa olimme.

Ikimuistoisen reissun jälkeen on taas aika palata uusine ideoineen oman puutarhan pariin!

Mukavaa heinäkuuta!

2 kommenttia:

  1. Varmasti ihana, irearikas, rentouttava......matka. Hauska tunnistaa ulukomailla tuttuja kasvia. Non useen vaa pikkuusen suurempia ku täälä. Havupuutarha olis epäälemättä miälenkiintoone. Muratista oli tehty kiva luikero.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, balkanin seudulla monet meillä arat kasvit kasvaa todella isoina ja satokin on paljon etuajassa. Vesimelonitkin maistuu paremmilta, kun siellä ne saavat kasvaa todella isoiksi ja kypsiksi ennen kun ne tuodaan myyntiin.

      Poista