lauantai 13. tammikuuta 2018

Helppohoitoinen etupiha

Nyt kun on joulu ja uusivuosi vietetty ja mieli alkaa pikkuhiljaa kääntyä kevättä ja tulevaa puutarhakautta kohti, on hyvä ajankohta alkaa suunnitella ensi kesän pihaprojekteja.
 Ja mikäs sen parempi tapa viritellä ajatuksia tähän suuntaan, kuin kuvat viime kesältä.

Tämän pihan suunnittelu ja toteutus oli yksi näyttökohteeni opiskeluihin liittyen.


Etupihalla oli isot kivet kasassa pihasaunan ja koiran aitauksen välissä ja alue haluttiin maisemoida.

Ennen

Jälkeen

Koiran aitausta verhoiltiin humalaköynnöksillä.
Humala on myrkytön koiralle ja ruohovartisena köynnöksenä koirakaan ei aiheuta lopullista tuhoa, jos se sitä hieman repii aitauksen puolelta leikkiessään.

Köynnökset olivat ottaneet hyvän kasvuspurtin kesän aikana ja verhosivat jo mukavasti aitausta loppukesästä.
Kasvun näkee vertaamalla tähän kuvaan, joka on otettu heti istuttamisen jälkeen.

Suikeroalpi oli jo kukintansa kukkinut kuvien otto hetkellä, mutta hyvin sekin oli lähtenyt leviämään kesän aikana. 

Talon emäntä harrastaa keramiikkaa, 
mikä näkyykin kuvissa keramiikkapatsaiden myötä.
Istutusalueelta löytyykin monia tasaisia kohtia, joihin voi keramiikkatöitä laittaa esille 
ja alueen ilmettä on helppo muuttaa halutessaan.

Pioni oli yksi toivelistalla olevista kasveista ja siinä se nyt kasvaa niinkuin palmu saarella.
Takana kasvaa siniheinämättäitä.

Tämä oli mukava projekti toteuttaa ja toivottavasti siitä on paljon iloa talon asukkaille vuosiksi eteenpäin :)

Mukavaa lauantaita!







6 kommenttia:

  1. Siitä tuliki hyvä alusta vaihtuvalle näyttelylle. Ja verkokki häpyy tulevina vuasina nopiempaa näkyvistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuo humala on kyllä mukavan rehevä köynnös ja kasvuvauhdiltakin suhteellisen nopea. Itse odota koska tulee viestiä, että pioni on kukassa ensimmäistä kertaa.

      Poista
  2. Kivalle näyttää!
    En tiedä tykkäätkö haasteista, blogissani löytyy sinulle kuitenkin sellainen ;)
    https://puutarhaterapiaa.blogspot.fi/2018/01/haasteena-huhtikuu.html

    VastaaPoista
  3. Tulipa pihasta kaunis! Kiva, kun laitoit kuvan tilanteesta ennen uudistusta. Näin ollen tuon uudistuksen ymmärtää paremmin.
    Nuo kivet toimivat hyvänä taustana keramiikkatöille. Kukkapenkkiin ne häviäisivät kokonaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ennen ja jälkeen kuvista todella näkee muutoksen parhaiten. :)

      Poista