torstai 23. marraskuuta 2017

Kukkien kohti joulua

Joulun ensimmäiset kukat on nyt istutettu.
Muhkean amarylliksen sipulin ostin koulumatkan varrella olevasta kukkakaupasta.
Kaksi kukkavanaa kasvaa jo hyvää vauhtia ja jouluna toivottavasti saadaan ihastella isoja punaisia kukkia.

Toinen amarylliksen sipuli on pienempi, viime vuonna kauppareissulla mukaan napattu valkokukkainen amaryllis. Olen säilyttänyt sitä ompelusoppeni ikkunalla ja nyt lepokauden jälkeen istutin sen uudelleen. Sipulin ulommainen kuorikerros irtosi ruukusta nostettaessa, siksi sipuli on niin vaalean vihreä.
Yksi lehtivana alkoi kasvaa aika nopeasti istutuksen jälkeen. 
Kukkavanaa ei ole vielä näkyvissä, katsotaan miten käy :)

Amarylliksen istutus:

Kuivuneita juuria liotetaan n. tunti vedessä ennen istutusta.
Heikompia juuria voi nyppiä pois liotuksen jälkeen, jotta uusille juurille on tilaa.
Tämä oli erityisesti tarpeen viime vuotiselle amarylliksen sipulille, joka oli kasvattanut muhkean juurimöykyn ruukun täydeltä.

Istutin amarylliksen kukkamultaan siten, että sipuli jäi mullan pinnalle ja juuret ovat mullan peitossa sekä kastelin. Vettä ei saa kaataa sipulin päälle.
Amaryllis sijoitetaan valoisaan paikkaan ja kastellaan kohtuudella. Mullan pinta saa kuivahtaa kevyesti kastelukertojen välissä.

 Tähän aikaan vuodesta tekee mieli laittaa jo jotain tunnelmavalaistusta iltojen pimetessä nopeaan.
Puutarhurin tunnelmavalo syntyi kun virittelin paristolla toimivan, ohuen ledivalosarjan kukan kastelupallon sisälle.
 
Tunnelmallista torstai-iltaa!

2 kommenttia:

  1. Ihana puutarhurin tunnelmavalo!
    Meillä ensimmäiset amaryllikset alkavat olla jo loppusuoralla kukinnan kanssa. Täytynee ostaa jouluksi jo uudet;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa nähdä kuinka meillä käy tuon uuden amarylliksen kanssa, kun niin vinhaa vauhtia on kasvanut... Alkaa varmaan kans kukkimaan ennen joulua :) Viime vuoden amarylliksestä pilkistää ihan pieni kukkavarren alku, joten ehkä siitä tulee sitten joulukukka :)

      Poista