perjantai 1. syyskuuta 2017

Syksy maistuu marjoilta

Nyt on taas saanut täydentää mehu ja marjavarastojaan talvea varten.
Puutarha pistää parastaan viinimarjojen, vadelmien ja pensasmustikoiden kanssa.
Sadon määrästä päätellen kesä on ollut niiden kannalta hyvä.

Vadelmat jäi työkiireiden keskellä siirtämättä uudelle paikalleen, mutta saipa ainakin kunnon vadelmasadon vanhoista puskista. Nyt on ainakin paikka jo valmiina yhtä multakuormaa vailla :)
Pensasmustikkaa riittää, ensimmäiset ovat alkaneet kypsyä.

Neljä vuotiaaseen omenapuuhun tulee ensimmäistä kertää paljon omenaa.
Viimevuonna tuli kolme, nyt on varmaan kolmekymmentä.

Olettekos kuulleet hevosenkenkäpuusta?? :D
Se kuuluu omenapuiden sukuun, mutta tänä vuonna se kasvatti komean 
kasan ruostuneita hevosenkenkiä, jotka taivuttavat oksia kevyesti.
Liekö tämän tieteellinen nimi 
Malus horsemus 'Shoes'
:D

Tomaatit ovat antaneet odotuttaa maistiaisia, mutta nyt ensimmäiset kirsikkatomaatit (Tiny Tim-lajike) ovat päätyneet suuhun asti. Nam!

Tiikeriraitainen tomaatti on alkanut myös punertua.
Empä tiedä ehtiikö koko sato enää kasvihuoneessa kypsyä, mutta saadaan sieltä nyt ainakin jonkin verran. Aurinkoisia päiviä on ollut niin kovin vähän.


Elokuun loppupuolella katse kiinnittyi vanhan autiotalomme seinustalle ohi ajaessa.
Mitäs tuolla kukkii??? Tuo ei kyllä ole maitohorsma! Niitä kun ympärillä on paljon.
Vanha piha tuottaa yllätyksiä aina vain. Harmaamalvikkihan se sieltä kurotteli päätään seinän vierustalla. Miten en ole ennemmin huomannut...? :D
Tiedänkin jo mihin tätä siirrän kunhan saan uusia kukkapenkkejä tehtyä.

Vanhat hoitamattomat puutarhat autiotalojen ympärillä saattavat tarjota mukavia yllätyksiä vanhan ajan perennojen muodossa. Kaikki eivät onneksi ole rikkaruohojen tukahduttamia :)
Tämä vanha tupa on ollut meillä muutaman vuoden, josko jossain vaiheessa ehtisi perehtyä sen kunnostamiseen ja pihaan. ;)

Eilen olin sienikurssilla. Syyskuun aikana käydään vielä pari kertaa metsässä keräämässä ruokasieniä.
Syksy on ihanaa aikaa, kun ruokaa saa poimia suoraan metsästä.

Marjojen ja sienien tuoksuista syyskuuta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti