torstai 11. lokakuuta 2018

Norsu posliinikaupassa vadelmapenkin tarinassa

Viime vuoden keväällä aloitin tämän projektin,
eli vuorossa yksi pitkän kaavan kautta valmiiksi-postaus.

Tai... valmis tämä on vasta ensi keväänä :D

Mutta asiaan, eli vadelmapenkin uusimiseen.
Viime vuoden keväällä tosiaan kokeilin kaivinkonekuskin uraa
aloitella omassa pihassa ja raapaisin kauhalla uuden kasvualustan paikan
vadelmille. No, isäntä kävi sitten viimeistelemässä pinnan, jottei ihan kynnöspeltoa
jätetä jälkeensä :D

Empä näköjään ole ottanut todistusaineistoa
 huikeasta kaivinkoneurakoinnistani tämän enempää
Mistäköhän johtuu...?  
:D


Kuoppaan peittelin mullan kanssa läjän oman kylän hevosten lantaa
ja sitten alkoikin työ- ja koulukiireet painaa niin päälle, että projekti jäi 
pressujen alle odottamaan aikaa parempaa.

Ja se aika tuli tänä syksynä, kun oli pakko 
saada taimistolta ostettu keltainen vadelma istutettua.


Tuo meidän kuormaaja, jota hallin töissä käytetään sai toimia nyt
puutarha traktorina.

Vähän se oli kuin norsu posliinikaupassa, kun kahden
tyrnipuskan välistä koitin kauhakuormallista 
multaa ujuttaa niin lähelle kuin vain saa.
Mutta tyrnit säilyi vahingoittumattomina!!
:D


Kuormaajalla kiikutin myös painavat puupölkyt paikalleen,
kun olin saanut niille pohjan tehtyä murskeesta.
Kun puupölkyt lahoaa, vaihdan ne kiviin,
mutta tällä mennään useampi vuosi. 
Materiaali valittiin nyt
'sillä mitä kaapista löytyy' periaatteella
Pölkkyjen ja mullan väliin laitoin
töistä jäänyttä patolevyn soiroa, jotta kostea 
multa ei ole kosketuksissa puuhun.


 Levitin multaa vattupenkin ympärille ja kylvän 
vattupenkin viereen nurmikon siemeniä ja
kauemmaksi niittysiemen seosta.
Jotain joka houkuttelee perhosia ja pörriäisiä.
:)

Toinen puoli vattupenkkiä jäi vielä viimeistelemättä, koska 
ajattelin ensin keväänä siirtä vadelmat tuosta vanhasta paikasta uuteen
ja sitten on paljon helpompi tuoda multaa ja viimeistellä
toinen puoli, kun vadelmat eivät ole enää edessä.


Ihanaa saada tuo muovilla vuorattu, koivua ja pajua kasvava
vattupenkki pois! :)

Näitä kuvatessa oli ihan pakko räpsäistä kuva lähellä olevista
mustikkapensaista. Niiden syysväri on ihan käsittämättömän häikäisevä!


Ja tupaan palatessa oli vanha kissarouva
kuvauksellisella tuulella ja kehräsi kameralle.


Näihin kuviin, näihin tunnelmiin,
hyvää loppuviikkoa!!

16 kommenttia:

  1. Jokku rojektit vaa on, pitkiis kantuumiis. Mutta siistiä tuloo ja o hyvä ku on nuata "pikkuusia" apuvälinehiä helapottamas puutarhahommia. Mustikkapuskat o takuuvarmoja ruskapuskia. Keheräyksen voi ihan kuulla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä nuo pikku apuvälineet helpottaa tekemistä. Kaivinkone ei vaan usein viihdy omas pihas, aina on jossain menos.

      Poista
  2. Melko jämäkkä puutarhatraktori! Siis itsekö ajoit? Hatun nosto täältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sen verran iso on, että joka paikkaan ei sillä mahdu viereen ajamaan. Itse ajoin, olen sitä töissä käyttänyt useamman vuoden, niin tullaan hyvin juttuun. :)

      Poista
  3. Komea on puutarhapeli sinulle ja hatunnosto kun sitä vielä itse ajat! Monelta jäisi se homma tekemättä :D. Joskus projektit jäävät hautumaan muiden kiireiden tai töiden takia, mutta usein se aika kristallisoi ajatukset ja viimein tekovaiheessa kaikki sujuu joutuin. Hieno tulee vattumaasta. Suloinen kisurouva!

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, välillä kun omat projektit jää hautumaan pitkäksi aikaa niin idea kehittyy matkan varrella vielä lisää. :)

      Poista
  4. Vattumaa siistiytyi kerralla komeasti. Reunukset tekevät penkistä viimeistellyn näköisen. Tuli tuosta kauhakuormaajakuvasta elävästi mieleen vanhempieni kivenjärkäleiden siirto-operaatio kaivurilla isojen syreenipuskien yli: kuskilla ei ollut harmainta hajua kiven kulloisestakin olinpaikasta, kun ei nähnyt tuuheiden pensaiden läpi. Oli vain luotettava puskien läpi sukkuloivan apumiehen ohjeisiin ja siirrettävä kauhaa hyvin hitaasti ja varovasti :D Tyytyväisen näköinen kissa :) Mukavaa perjantaita ja alkavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on jänniä paikkoja, kun pitää toisen ohjeiden varassa liikuttaa isoja kiviä. Silloin tällöin töissä joudun olemaan kans merkkien antajana konekuskille.
      Ilman siirtoa ei tätä vattupuskaa olisi enää saanut siistittyä rikkaruohoista.

      Poista
  5. Vattupaikasta tulee hieno ja marjojen poimiminen on helppoa, kun puskia pääsee lähestymään kummaltakin puolelta.
    Olen seurannut kohta kaksi vuotta alueemme tietyöremppaa ja nähnyt, miten yksi kaveri on aivan loistava käsittelemään isoja ja pieniä kaivureita/traktoreita ja toinen taas sohii hyvin ylimalkaisesti sinne tänne. Nostan sinulle hattua ison koneen käyttämisestä. Taatusti ei ole ihan helppoa löytää sopivia väyliä ja kipata oikeaan paikkaan. Olisi kyllä aika kutkuttavaa päästä tuollaisella koneella tekemään töitä, joihin lapiolla menee ikuisuus.
    Ihana kissa. Ihan tänne saakka kuuluu kehräys ja aistin pehmeyden.
    Mukavaa viikonloppua sinulle1

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, konekuskeja on monenlaisia, sen on tässä vuosien varrella huomannut. Tuon kuormaajan kanssa olen jo niin paljon touhannut, että sujuu jo ihan hyvin. Kaivinkoneen puikoissa onneksi isäntä on kuin kotonaan, niin korjaa sitten mun räpelonnit. Töissä jätän kaivinkoneen suosiolla sen paremmin osaaville :)

      Poista
  6. Hienoa että sinulla on ollut koneita apuna. Minä tein käsipelillä meidän kymmenen metriä pitkän vattupenkin. 😅
    Olisipa ollut tällainen apuri koneen kanssa. Laitatko koko penkin keltaiselle vadelmille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hattua nostan kymmenelle metrille vattupenkkiä käsin! Ei ole mitään kevyttä hommaa.
      Keltaista vadelmaa tuli nyt alkuun kokeeksi vain tuo yksi. Siirrän nuo omat tavalliset vadelmat tuohon uuteen penkkiin

      Poista
  7. Tuollainen kauha olisi kyllä kätevä puutarhatöissä! Mahtavaa, että osaat operoida kuormaajaa. Itse kokeilin kerran kaivinkoneen ohjausta ja totesin, että ei taida meikäläisen taidot riittää, ohjaimia oli ihan liikaa :)
    Vadelmapenkistäsi tulee hieno ja oikein siisti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Joo, kaivinkoneessa on kyllä paljon kaikkea opeteltavaa ja muutaman sata tuntia pitäisi koneessa istua, että joka liike alkaisi tulla kuin itsestään. Tuo meidän kuormaaja on vivuiltaan tosi yksinkertainen.

      Poista
  8. Tosi hieno vadelmapenkki! Tuollainen puutarhakone olisikin kätevä monessa hommassa.:) Aurinkoista loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Juu, se on kyllä koostaan huolimatta kätevä :)

      Poista