torstai 22. helmikuuta 2018

Kylvöhulina startti

Ei kai liene suuri yllätys, jos kerron, että lähti mopo käsistä kylvöksien kanssa.

Olin juuri laittanut siementilauksen matkaan, kun koulusta reissattiin Jyväskylään vihertekniikka messuille ja kotimatkalla pysähdyttiin Viherlandiassa.
 Sitä oltiin kuin lapset karkkikaupassa pitkän siemenpussihyllyn ja daalioiden juurakoiden ja muiden sipuleiden ja mukuloiden äärellä.

 Tässä riittää kevääksi kylvettävää.
Mukana on myös pari perennaa, kissanruohoa ja niittysiemeniä.
Sellaista pienimuotoista kukkivaa niittyä olen kesäksi suunnitellut.

Aiemmin olen kylvänyt jo kelloköynnöksen ja keijunmekot
ja tänään narsissitupakka ja koristetupakka.
tupakat ovat tämän vuoden yksi uusi kokeiluni.


Käytän kylvöastioina salaattirasioita, joiden kanteen teen reikiä.
Toimii hyvin minikasvihuoneena.
Tänä vuonna hommasin myös vermikuliittia, jota ripottelin kylvösten päälle.
Se sopii näille valossa itäville taimille, koska vermikuliitti heijastaa valoa ja sitoo kosteutta.
Kun siemenet ovat itäneet, siirrän ne huoneen lämmöstä hallin yläkerrassa olevaan taimikasvatus huoneeseeni, jossa on viileämpää ja lisävalona kasvilamppu.


Onneksi puutarhassa on odottamassa kesäkukkapenkki, jonka viime vuonna muokkasin kesäkukkakylvöksiä ajatellen, joten tilaa ainakin on. Istutin sinne syksyllä laukkoja ja narsisseja, mutta muuten täytän sen kylvökukilla. Tämä on sellainen kokeiluluonteinen juttu, että olisiko vuosittain kasvivalikoimalta vaihtuva kesäkukkapenkki hyvä meidän puutarhaan vai onko se liian työläs ylläpitää? Inspiraation lähteenä viime kesän Lepaan messuilla bongatut kesäkukkaistutukset, joista jo aiemminkin olen kuvia laittanut.
No, kerta kiellon päälle, tämä oli niin kaunis istutus! :D

Mukavaa loppuviikkoa!

torstai 15. helmikuuta 2018

#Tulppaanitorstai

Mun täytyy tunnustaa...

...että tämä taisi olla ensimmäinen leikkokukkakimppu, jonka ostin
omaan kotiin...

Toisten blogeissa on ollut kiva katsella kuvia hienoista leikkokukakimpuista, mutta 
oma kukkavillitykseni on suuntautunut enemmän ulos, puutarhan puolelle ja 
pitempään kestäviin kukkiin.

Nyt päätin olla radikaali ja tehdä jotain normaalista poikkeavaa ja kiikutin kaupasta kotiin vaalean violetin tulppaanikimpun. Vaalean violetti, koska siellä ei ollut niitä ihanan syvän punaisia tulppaaneja, joka on ehdottomasti suosikkivärini. 
Mutta onhan nämä nyt aika keväisiä. 
Melkein kuulee jo keväisen linnun laulun tulppaanien seasta :D

Kesyt viikingit,
tulppaanilastissa.

Aina on yksi lähikuva mukaan mahduttava :D

Ja koska tulppaanitorstain puitteissa on menossa Grande finale, tähän loppuun muutamia puutarhani tulppaanikaunottaria vuosien varrelta.


Mukavaa tulppaanitorstaita!

perjantai 9. helmikuuta 2018

Lasitetun terassin tarina jatkuu

Tämä postaus olkoon lohdutuksena kaikille niille, jotka tuskailee, kun puutarhan muutostyöt etenee niin hitaasti. 
Tämä on vuonna 2014 aloitettu projekti: Lasitettu terassi.
Kuten kuvasta näkyy, se on vieläkin kesken, mutta aina joka vuosi vähän eteenpäin edenneenä.
 
(Etsi kuvasta piilopaikkaansa kiipeävä kissa ;)

Muutama vuosi siitä haaveiltiin, kunnes isäni kauttaa saatiin vanhoja kaupan ikkunoita ja projekti polkaistiin käyntiin. Aiemmin terassi oli tämän näköinen:
Terassi oli jo parhaat päivänsä nähnyt ja sadesuojaakin kaivattiin, Suomen kesät kun on mitä on.


Ensimmäisen kevään aikana päästiin hurjasti eteenpäin. Lasit ja katto antoi heti uutta ilmettä.
Siitä eteenpäin on edetty hitaammin. Terassi on ollut kyllä käytössä ja siitä on saanut mukavan näköisen keskeneräisenäkin. 
Terassin eteen ollaan suunniteltu laatoitusta ja nurmikko/kukkapenkit siirtyvät kauemmaksi kivijalasta. Alueen hoitotyöt helpottuu ja kosteus ei imeydy rakenteisiin, kun kasvillisuus ei ole kiinni seinässä.


Tämän talven aikana olen ottanut asiakseni jatkaa projektia ja koulun puutyötunneilla valmistuu terassille sen kauan kaivattu ovi karmeineen.
 
Oven runko ja karmit valmistui melko nopeasti. Ovesta tulee kaksi osainen.

Paneelit alareunaan ja ikkunat yläpuolelle.


Lasien leikkaus... noh, vaati muutaman harjoituslasin, kokonaisen koulupäivän aikaa ja extra paljon kärsivällisyyttä, mikä aika ajoin oli loppumassa.
Kyllä se tästä :D

Ovi maalattuna.
 Seuraavalle kerralle jäi vielä lasien kiinnittäminen ja listojen tekeminen.
Oven kahvat ja pienemmän oven salvat laitetaan sitten kotona paikoilleen.
Alkaa näyttää siltä, että ensi kesänä meidän terassilla on ovet! 
Hip hei! Talvellakin voi tehdä muutoksia puutarhaan :)


Vaikka terassi projekti on edennyt hitaasti, on terassista ollut paljon iloa,
siellä on vietetty synttäreitä, istuttu iltaa kaveriporukalla, juotu aamukahveja ja välillä päiväkahveja työpäivän lomassa, se on antanut suojaa esikasvatettaville taimille ja kesällä sitä on kukittanut köynnökset ja muut kesäkukat.
Keskeneräisyys on osa itse tehtyä puutarhaa!

Mukavaa viikonloppua!



perjantai 2. helmikuuta 2018

Mitäs tänä vuonna kylvettäisiin?

Nyt kun useammassa blogissa on alkanut kylvöpostaukset lisääntyä, alkaa se kuume väkisinkin tarttua. Tänään kävin läpi mitä on vuosien varrella tullut kokeiltua ja mitä ideoita tarttui matkaan viime kesältä.

Tomaatit, melkeinpä jo perinne.

Viime vuonna kasvihuoneessa kasvoi 
'Tigerella' ja 'Tiny Tim'

Tigerella kypsyi vähän hitaammin, mutta loppukesästä siitäkin saatiin satoa. Tosin kaikki ei ehtinyt kypsyä ja keräsin ne vihreinä huoneen lämpöön kypsymään ja vain muutama kasvoi isoksi. Kylmä kesä teki tehtävänsä, luulisin.

Tiny Tim oli maukas pikku tomaatti, nimensä mukaan. Kirsikkatomaatit ovat tomaateista helpoimpia kasvatettavia, sillä ne antavat anteeksi pienet hoitovirheetkin. Isommat tomaatit ovat tarkempia mm. kastelun suhteen.
Kummastakin jäi siemeniä, joten tänä vuonna kylvän ainakin niitä.

Joku vuosi tuli kokeiltua pieniä päärynän muotoisia tomaatteja.
Lajike on 'Yellow Pearshaped'
Näistä jäi mieleen, että eivät olleet niin maukkaita kun punaiset kirsikkatomaatit.
Tokikaan maku ei mikään huono ollut, mutta tykkäsin vain enenmmän perus kirsikkatomaateista.

Sitten oli nämä suklaiset herkut.
Lajike 'Chocolate Cherry'
Kypsyi tosi myöhään ja sato jäi pieneksi.
Tosin vika on voinut olla puutarhurissakin tai sitten viileässä kesässä. ;)
Mutta maukkaita olivat. Näitä voisi kokeilla uudestaan.


Kurkkuja on tullut kasvatettua niin kasvihuone- kuin avomaankurkkuja.
Yksi erikoisuus eksyi joukkoon yhtenä kesänä.
Avomaalla kasvatettava 'Miniature white'
Se kasvoi hieman hitaammin kuin tavallinen avomaankurkku, mutta silloin oli todella lämmin syksy, joten satoa ehti tulla siitäkin.

Paprikat on mun herkkuruokaa. Valitettavasti niistä on huonoja kokemuksia kasvihuoneelta. Kypsyvät hitaasti ja suurin osa jää pieniksi ja vihreiksi, kun kesä loppuu kesken.
Jos jollakin on suositella hyvä lajike Suomen viileään kesään, niin olen kiitollinen vinkeistä :)

Kesäkukista kylvöön menee ainakin keijunmekko...
Ilman niitä ei tule kesää :D 
Siemenet sain talvehtivasta yksilöstä.

Petunioita kylvän enemmän, ne olivat niin helppoja kasvattaa ja kauniita.
Tämä melkein musta kotiutui taimena puutarhamessuilta, mutta ehkäpä tilaan tänä vuonna siemeniä ja kasvatan niitä vähän enemmän...

Pensaskrassia kylvän myös, mutta sen ehtii onneksi myöhemminkin.

Viime kesänä Lepaan messuilla rakastuin päätä pahkaa tuohon etualalla liehuvaan partaohraan.
Jos vain bongaan siemeniä jostakin, niin ehdottomasti kokeilen sitä!
Tuo taka-alalla oleva raikkaan vihreä rusokesäsypressi oli myös aivan ihana.

Kesäkukkaistutuksissa ihastutti myös koristetupakka ja siniverbena.

Hmmm... Narsissitupakka... jospa tilaan sitä...

No niin, nyt ravistaudun hereille kylvöhaaveista hetkeksi, toivottelen hyvät viikonloput ja lähden viettämään kultani kanssa 10v hääpäivää!
 Palataan ensi viikolla blogin pariin :)

Ps. Tervetuloa uudet lukijat :)