perjantai 31. elokuuta 2018

Luumusatoa ja 'Sprite' kukassa

Tässä pieni kooste viikon puutarhailuista,
osa näistä onkin jo vilahdellut instagramin puolella,
sinne kun on niin helppo lisäillä kuvia päivän mittaan.

Luumusato on melko hyvä tänä vuonna.
Ihanan mehukkaita ja makeita luumuja on kiva käydä napsimassa aamupalaksi, jälkiruuaksi,
välipalaksi, iltapalaksi... :D

Luumupuu on kasvanut täällä jo ennen meitä.
Eli ainakin yli 10 vuotta.
Ennen salaojien uusimista alueelle kertyi aina vettä ja luumupuu kuoli,
seuraavana vuonna se kasvatti viereen uuden alun,
 vesi ongelman vuoksi se taas kuoli,
kunnes tehtiin uusi salaoja, 
vesi ei enää kertynyt kasvupaikalle ja sitkeä luumupuu
kasvatti jälleen uuden alun. Nyt se on pysynyt hengissä ja saadaan nauttia 
puun tuottamaa satoa.

Luumujen keräämisestä innostui myös meidän hulivili kissanpentu.
Luumuja vain lenteli alas, kun Justus kirmasi puuhun.
Täytyy sanoa, että tämä on ehdottomasti villein pentu,
mitä meillä on koskaan ollut!
En ihmettelisi, jos kohta oppisi roikkumaan puussa hännällään,
niinkuin pikku apina :D


Havupenkissä elokuun viimeisiä päiviä on ilahduttanut kukinnallaan
sulkajaloangervo 'Sprite'
Muut jaloangervot ovat jo parhaan kukintansa kukkineet,
joten tämän kukinta on tervetullutta.
Matala lajike kasvaa havupenkin reunuskasvina.

Astilbe 'Fanal' kasvatti vielä kaksi kukkavanaa muiden jo
kuihduttua. Harmaata kiveä vasten se on aika pirteä näky.

Työpäivät ovat kuluneet vaihteeksi rakennushommissa,
mutta nyt on aika vaihtaa viikonloppufiiliksiin ja toivottavasti
ehdin myös puutarhassa lapion varteen istutushommiin :)

Illan hämärtyessä ja saunan lämpenemistä odotellessa
on mukava sytyttää terassin tunnelmavalot ja käpertyä 
peiton alle kaakaokupposen kera!
Nyt alkaa paras aika syksystä!

Mukavaa elokuun viimeistä iltaa
ja 
Hyvää viikonloppua!
:)

keskiviikko 29. elokuuta 2018

Hatanpään arboretum

Niinkuin edellisessä postauksessa mainitsinkin, 
käytiin myös Hatanpään arboretumissa Tampereella.

Tässä sieltä kuvapläjäys, olkaa hyvä!
:)

Komea rivistö ihmeköynnöksiä (Bougainvillea 'Glabra') kartanon edustalla.


 Köynnösportista avautui näkymä ruusulaan.

Ruusuja olikin sitten useita eri lajikkeita.

Isot perennaistutukset syyskesän loistossa.
Kasvien juurella oli nimikyltit tunnistusta helpottamassa.

Yrttiympyrä.

Maisemat olivat todella kauniit.
Ei mikään ihme, että lenkkeilijöitä näkyi paljon. 
Mikäs siinä tällaisen kauneuden keskellä hölkätessä :)

Osa puista oli 1700-luvulta.
Olisiko tämä yksi niistä?
Sen verran paksu runkoinen oli.

Käärmekuuset loivat riippuvilla oksillaan satumaisen tunnelman.
Taustalla näkyy hortensioiden kukkaloistoa.

Surukuuset, 
puutarhaopiskelijakaverit tietää, että nämä aiheuttaa 
ilon kiljahduksia, kun niitä jossain näen ;)

Alppiruusut reunustivat käytävää, ne olivat hurjan isoja!
Näitä kun pääsisi kukinta-aikaan katsomaan!

Riippaharmaaleppä (Alnus incana 'Pendula')
muodosti yhdessä laikkuköynnöksen kanssa hienon majan.


Pienten havujen istutusalue oli todella mielenkiintoinen ja kaunis.
Jotain tällaista haluan omaankin puutarhaan.


Köynnöskuusama oli kukassa.

Olihan mielenkiintoinen paikka, suosittelen matkakohteeksi!
Paikka on helppokulkuinen ja pääsymaksua ei ole.
Ainut miinus, että parkkipaikat ovat vähissä ja niitä oli vaikea löytää.
Aika hujahti kuin siivillä kasvillisuutta tutkiessa ja uusia ideoita tarttui mukaan.

Mukavaa keskiviikkoa!
Instagramia päivittelen ahkerasti, siellä näkyy jo oman puutarhan luumupuun satoa.

maanantai 27. elokuuta 2018

Taimipäivät Mustilassa

Toteutin haaveeni vierailla Mustilan puutarhassa ja arboretumissa vielä tänä kesänä.
Ja mikäs sen parempi, kun taimipäivät sattui vapaalle viikonlopulle.

Tässä muutamia kuvia sieltä, tosin kuvaaminen jäi vähän vähälle, kun oli niin paljon
mielenkiintoisia keskusteluja ja luentoja taimivalikoimasta puhumattakaan.
Aikakin loppui kesken, kun yritin ehtiä kaikkeen mikä kiinnosti :D

Taimihuutokaupassa oli monta mielenkiintoista 
huutokaupattavaa. 

Hirvensalmen taimistolta sain hyviä vinkkejä varttamiskokeiluihin
ja tottakai muutama puu lähti mukaan.

Vakka-taimen osastolla käytiin myös mielenkiintoiset keskustelut.

Kotiin tuomisia kertyi tottakai.
Neljä puuta, ja muutama perenna.

Puut mahtuivan mun pikku bemariin oikein hyvin, olisi vielä lisääkin mennyt :D

Mun kotiarboretum kasvaa mukavasti.

Sulkaharmaaleppä Alnus incana f. laciniata
Taimi oli n. 90 cm korkea.
Nämä hapsottavat lehdet ovat niiiiin kauniita!

Mukuraharmaaleppä Alnus incana f. Gibberosa
Tämä oli puista pienin, n. 15 cm korkea.
Toisaalta mielenkiintoista nähdä sen kasvua ja koska mukuroita alkaa muodostua runkoon, toisaalta taas sen hidaskasvuisuus voi koetella kärsivällisyyttä. No, sitten täytyy hakea jostain isompi yksilö sille kaveriksi :D

Taalainkoivu Betula pendula 'Dalecarlica'
Nämä liuskalehtiset lajikkeet jotenkin vaan kolahtaa muhun :)

Marjakuusi Taxus 'Raisio'
Marjakuusen ostin Hongiston taimiston osastolta.
On kuulemma paahteenkestävä lajike.

Sitten perennaostokset.
Keijunkukat ja Hapsijukka

Keijunkukista (Heuchera) löysin lajikkeet, joita olin puutarhaani haaveillut,
'Lime marmelade' ja 'Black pearl' Nämä löytyi virolaisen taimiston valikoimista.

Hapsijukkaan (Yukka filamentosa) törmäsin Bosnian reissulla niin monta kertaa,
että pakkohan se oli  kokeiltavaksi saada,
kun sellaisen Vakka-taimen osastolta bongasin.
Sain vielä hyvät ohjeet sen kasvattamiseen Suomessa, jotta se selviäisi talvesta.


Tässä Bosniassa kukassa ollut hapsijukka.
Toivottavasti mullakin on pian tällainen :D

Taimistopäivän jälkeen kierrettiin vielä arboretumissa ja seuraavana päivänä
retkeiltiin Tampereella Hatanpään arboretumissa. Siitä ihan oma postaus myöhemmin.
Oli kyllä antoisa reissu. Kannatti lähteä pohojammaan lakeuksilta asti käymään Mustilassa :)

Ja muuten...
Olipa kerran puutarha... -blogi löytyy nyt myös instagramista.
Linkki sinne blogin sivupalkissa, käykäähän kurkkimassa :)

Hyvää elokuun viimeistä viikkoa!


torstai 23. elokuuta 2018

Yläsänky leikkimökkiin ja terassinovi paikalleen

Tämän vuoden rakennusprojektit.

Yläsänky leikkimökkiin. Tuonne se tulee.

Ja tältä se näyttää:

Verhot kuulemma pitää vielä saada, että saa nukuttua kunnolla :D

Keväällä postasinkin mun terassinovi projektista täällä.

Alkukesästä se sitten isännän kanssa koululta haettiin ja paikalleen pistettiin. 
Kuvassa ovi juuri asennettuna.
Olipahan kiva saada vihdoin ovi terassille.

Nyt puuttuu viel ikkunat päätykölmioista, muutama lauta ja vähän maalia pintaan.
Mutta niin vain täällä on taas kesän aikana monet juhlat ja kokoontumiset ystävien kesken vietetty :)

Mukavaa loppuviikkoa!
Mun matka suuntaa viikonloppuna mielenkiintoisiin paikkoihin, olkaahan kuulolla ;)


maanantai 20. elokuuta 2018

Lisää puutarhajuhlaa ja rautatieomenapuun istutus

Puutarhajuhlat kesältä jäi sen verran kutittelemaan mieltä, että
päätin pitää extemporee pienet valmistujaiset puutarhurin tutkinnon kunniaksi
 ystävien kesken viime viikonloppuna. Tietysti puutarhassa :)

Sää onneksi suosi, ei liian kuuma, mutta ei liian viileäkään.
Aurinko paistoi ja iloinen puheensorina täytti puutarhan.
Oli ihanaa saada iso joukko ystäviä kokoon.

Tarjoilussa sain apua muutamalta ystävältä.
Tämä voileipäkakku oli aivan huikea taideteos sekä ulkonäöltään, että
maultaan. En voi kun ihailla toisten taitoja! :)
Kattauksen tein olkkariin, jäi terassille tilaa istuskella :)


Ulko-ovelta vaihdoin ränsistyneet kesäkukat uusiin asetelmiin.
Ostin kääpiövuorimännyn ja kääpiöserbiankuusen, jotka koristivat asetelmissa
juhlien ajan. Tällä viikkoa istutan ne havupenkkiin ja ruukkuihin hommaan kanervat tai callunat niiden tilalle.

Kääpiövuorimännyn kaverina hopealankaa ja murattia.

Toisessa ruukussa kääpiöserbiankuusi hopealangan kera.

Sain aivan valtavan ison krysanteemin, hyvä että syliin mahtui :D

Kaksi ystävääni yllättivät oikein toden teolla.
Olin joskus ilmeisesti maininnut haaveilevani rautatieomenapuusta.
Ja nyt he tulivat juhliini mukanaan sellainen!

Hyvä, etten heti lähtenyt sitä istuttamaan :D
Maltoin kuitenkin seuraavaan päivään ja sitten iskin lapion maahan.


Paikka valikoitui vanhan omenapuun viereen syystä, että joudumme tuon vanhan puun pikapuoliin kaatamaan. Siinä on niin paljon lahovikaa, että kohta rajumpi tuuli repii suuret oksat maahan.
Rautatieomenapuu on hyvän välimatkan päässä, että oksat eivät rysähdä sen niskaan, mutta puun kaadon jälkeen rautatieomenpuu pääsee kasvattamaan leveän, sateenvarjomaisen latvuksensa ja peittää vanhan puun jättämää aukkoa.

Tämä on mielenkiintoinen projekti kaikkine leikkaamisineen, jotta latvus pääsee kasvamaan kauniiksi sateenvarjoksi. Oikea PUUtarhurin unelma :D

Kuivan kesän myötä olen istutusten yhteydessä alkanut asentaa kasteluputkia, joita pitkin veden saa kaadettua sinne, missä sitä eniten tarvitaan, nimittäin juuristolle.
Töistä usein jää jos jonkinlaista putken pätkää yli ja niistä olen näitä kasteluputkia sahaillut.
Tämä on erityisen hyvä keino puiden lisäksi myös kärhöille hoitaa kastelu ja ravinteet suoraan juuristolle. Putken voi parin kesän jälkeen ottaa pois, puun juurruttua kunnolla.
 

Tämä rautatieomenapuu muistuttaa minua aina näistä kahdesta ystävästäni.
Puutarhani on kuin tarina, johon talletan kasvien muodossa muistot ystävistä ja
erityisistä hetkistä elämässä. <3

Tästä onkin hyvä lähteä uuteen viikkoon ja uusiin tuuliin,
kiitollisena kaikista ystävistä, joita elämääni on siunaantunut!

Tähän loppuun vielä kuva meidän uudesta karvaisesta perheen jäsenestä!
Tässä on Justus, ikää 12 viikkoa!

Justus on villi ja utelias tapaus. Omasta kodistakin löytyy aivan
uusia piilopaikkoja, joiden olemassaolosta en edes tiennyt :D
Vanhan kissarouvan kanssa Justusta ei voi vielä yhdessä pitää.
Vanha rouva on vähintääkin pöyristynyt moisesta vauhdista ja 
haluaa mieluummin pitää pienen hajuraon ja se hänelle suotakoon.
Hitaasti, mutta varmasti Jessi alkaa pienelle tulokkaalle suopua.

Hyvää alkanutta viikkoa!!
:)