maanantai 11. marraskuuta 2019

Tinttikakkuja ja ruokintapalloja

Lintujen ruokintakausi lähti lokakuun lopulla käyntiin, kun talitintit tulivat ikkunan taakse naputtelemaan nokallaan ruokatilausta. Tai ruokatilaukseksi tämän itsepintaisen morsetuksen tulkitsin. Tarjoilija pisti vipinää töppöseen ja tintit saivat auringonkukka-ateriansa. Ei mennyt kauaa, kun ruokinnalla oli talven vakiojengi koolla. Talitiaiset, sinitiaiset, hömötiaiset, pikkuvarpuset, varpuset, punatulkkupari, fasaaneja ja se yksinäinen kuusitiainen. Jos viime vuonna huhuilin kadonneita Hömötiaisia syömään, niin tänä vuonna on keltasirkut kadoksissa. Ne ovat yleensä runsain joukko talitinttien ohella ruokinnalla, mutta vielä ei ole näkynyt yhden yhtäkään. Hoi, keltasirkut! Ruoka on valmista!
Etsi kuvasta Fasaani!

Mutta sitten siihen leivontaosuuteen. Tein nimittäin tinttikakkuja ja muffinsseja! En tokikaan tinteistä, vaikka kissa siitä olisi varmasti ollut mielissään, vaan tinteille ja muille pihan siivekkäille. :D Täytyy sanoa, että nyt taisi olla resepti kohdillaan, kun kakut ovat tehneet todella hyvin kauppansa ja välillä niiden ympärillä käy aikamoinen kuhina. Laitan tämän helppoakin helpomman ja tinteiltä kielen mukanaan vievän reseptin jakoon.


TINTTIKAKUT

Lintujen siemenseosta
Maapähkinää rouhittuna
1 paketti munkinpaistorasvaa
Juuttinarua/tai muuta ripustuslenkiksi käyvää narua

Sekoita pähkinärouhe siemenseokseen ja annostele
kakkuvuokaan tai muffinssivuokiin. 
Käytin paperisia muffinssivuokia,
 jotka laitoin peltiseen muffinssien paistovuokaa, 
jotta eivät leviä rasvaa kaadettaessa.
Laita muffinssivuokiin ripustustuslenkit ennen rasvan kaatamista.
Sulata rasva ja kaada siemenseoksen päälle niin, että se peittyy.
Vie jähmettymään ulos tai jääkaappiin.
Jähmettyneet kakut saa helposti pois kakkuvuuasta kastelemalla
vuokaa kuuman veden alla hetken aikaa. 
Paperiset muffinssivuuat lähtee helposti pois.



Tänä vuonna meillä on useampi ruokintapaikka linnuille. Tein viime talvena keramiikassa pallon muotoisia, puuhun ripustettavia ruokintapalloja ja ripustin niitä pihlajan oksille. Ne ja tinttikakut saavuttivat heti suuren suosion ja lumipalloheisipensaassa käy aikamoinen kuhina, kun sieltä tehdään syöksyjä milloin tinttikakkuja maistamaan tai ruokintapallosta auringonkukansiemeniä hakemaan. Bongasinpa käpytikankin taiteilemasta ruokintapallon ympärillä, kun se pähkäili mikä olisi paras lähestymiskeino herkkuapajalle.


Toistaiseksi ruokintapalloja on väreissä valkoinen ja turkoosi. Olisi ehkä pitänyt tehdä myös joulunpunaisia...? Ne näyttäisivät kauniilta valkoista hankea ja harmaata pihlajanrunkoa vasten. Ainut huono puoli uudessa ruokintapaikassa on, että keittiön ikkunan alla oleva ruokintapaikka on hieman hiljentynyt. Siinä on ollut paras linnunbongauspaikka, kun keittiön pöydän ääressä on saanut kököttää kahvikupposen kera tuijottamassa. Pitää ilmeisesti muuttaa vähän järjestystä olkkarissa, niin saan nojatuolin ikkunan eteen, josta ruokintapallot näkyy, joskaan ei niin läheltä, kuin keittiössä. Olisi kiva, jos useamman ruokintapaikan olemassaolo houkuttelisi paikalle myös ihan uusia lajeja, kuten pyrstötiainen tai töyhtötiainen, jota on viimeksi ruokinnalla näkynyt liki 10 vuotta sitten. Niitä kuitenkin lähimetsässä ainakin yhden parin verran asustaa.


Tinttikakut on oivallinen joululahja innokkaalle linnunruokkijalle. Aion niitä muutaman joulupakettiin kääräistä, kun tekemiseenkään ei kulu aikaa juuri mitään. Mitenkähän käy kaupan talipallojen, jos tinttikakut loppuu kesken ennen kun ehtii lisää tehdä...? Kelpaako enää valmisruuat...?


Ihanaa lumentäyteistä viikkoa!
Minä suuntaan seuraavaksi rästiin jääneiden lumitöiden kimppuun 
:)


maanantai 4. marraskuuta 2019

Luonnonkaunis harmaus

Pakkasaamu ja huurteeseen peittynyt puutarha saivat flunssatoipilaan kömpimään ylös vällyjen alta hetkeksi raittiiseen ilmaan. Jos nyt olisi ollut terveenä, olisin suunnanut pitemmällekkin kameroineni luonnon kaunista harmautta huurrekerroksella kuorrutettuna ihastelemaan, mutta tänä aamuna sai nyt pienempi kierros riittää.

Marraskuinen taideteos vanhan paljun kannella

Vuosia sitten loka- marraskuun vaihde ei ollut ollenkaan suosikkivuodenaikaani. Näin sen vain harmaaana, tylsänä ja koleana. Ajan myötä olen käynyt läpi jonkinlaisen mielen muutoksen tätä vuodenaikaa kohtaan ja nykyään näen kauneutta sen harmaudessa, kuihtuvissa kasveissa ja lepotilaan siirtyneessä luonnossa. Samalla se tuo myös itselle hektisen kesän jälkeen kaivattua lepoaikaa. Pimenevät illat antaa luvan tunnelmoida kynntilän valossa tai takkatulen ääressä, kirpeiden ilmojen tuoma kylmyys haihtuu saunan lauteilla ihanaan lämpöön ja lintulaudan sekailainen seurakunta jaksaa nostaa hymyn huulille kerta toisensa jälkeen.

Marraskuun väripillkkuja

Puutarhan kasvit jätän aina talventörröttäjiksi ihan vain jo siitäkin syystä, että ne näyttää kauniilta talviasuissaan. Ne saa aina mielikuvituksen liikkeelle ja lapsen kanssa niistä syntyy monia tarinoita. Tosin eniten siemenestä leviävät napsin pois, jotta eivät valtaa alaa ihan holtittomasti. Punahatut ovat tehneet jo siementaimia, mutta ne tuppaavat muutenkin ajan oloon taantumaan, joten siementaimista ei ole toistaiseksi ollut haittaa.

Vanhat punahatut baskerit päässä
Kallionauhusten hattumuotia.
Perhoangervo talvileningissään
Ei kaikki ole ihan harmaata, kun perhoangervon helmoja katsoo.

Minikokoinen mukuraharmaaleppä siirtyi kesällä valeistutuksesta omaan paikkaan. Se kasvaa ihan tuskastuttavan hitaasti ja välillä mietin hommaisinko vähän isomman taimen sille kaveriksi. Tämä taitaa olla tulevien sukupolvien iloksi, sen verran etanavauhtia edetään.
Pihlajanlehdet haravoin jo aiemmin kukkapenkkien katteeksi. Ne hajoavat suhteellisen hyvin talven aikana ja keväällä yleensä levitän vain kompostimultaa päälle.
Mukuraharmaaleppä maastoutuu pihlajanlehtikatteen väreihin
Jouluruusun vihreyttä
Yksi suosikkikohtani puutarhassa, vuodenajasta ja keskeneräisyydestä riippumatta.
Keltaiset kuunliljat ja tumma keijuangervo 'Black pearl'


Hyvää Marraskuuta!
:)



sunnuntai 20. lokakuuta 2019

Pikapostaus sipuleista

Heippa täältä kiireen keskeltä! Syyslomaviikko vierähti töissä puita ja pensaita istuttaen ja nurmikkoalueita kylväen. Välillä ihan ok säässä, mutta onnistui yksi sadepäiväkin kastelemaan meidät ihan kunnolla. Onneksi kotona odotti kuuma sauna! Voi, mitä sitä viherrakentaja tekisikään syksyllä ilman saunaa? Vilustuis vielä pahemman kerran! Mutta se työasioista, nyt haaveilemaan kevään kukkaloistosta!

Istutin lokakuun alkupuolella kukkapipuleita uusiin kukkapenkkeihin. Niihin on kiva istuttaa, kun ei ole vielä perennat ja muut vallanneet alaa, vaan voi kaivaa ihan huoletta isommankin kuopan useammalle sipulille kerralla. Tulppaaneista tein seoksia koriin, jotta eri lajikkeet sekoittuisivat sopivasti. Lisäksi istutin narsisseja, krookuksia, lumikelloja...


Tummat ja vaaleat tulppaanit yhdessä on aina hieno sekoitus. Lisäksi laitoin sekaan vihreitä ja valko-kelta-vihreitä tulpppaaneja. Lumikellot on mun lemppareita ja niitä voisin istuttaa joka paikkaan. Kaupan valikoimissa silmiin pisti myös kuvan alareunan kaksiväriset helmililjat. Niitä oli tottakai saatava mukaan, näyttivät niin kuin olisivat saaneet kermavaahtokuorrutteen. :D

Toiseen penkkiin meni niin ikään tummia ja vaaleita tulppaaneja, narsissia, lumikelloja ja sitten tuota erikoisen väristä Krookusta. Toivottavasti se on oikeastikkin tuollainen nuotion liekin värinen. Jään jännityksellä odottamaan minkälainen liekehtivä kukka sieltä keväällä pilkistää!



Ja koska tämä puutarhuri on toisinaan varsinainen takkutukka, niin istutin puutarhaankin kukkien punkkariksi tituleeratun Hietalaukan, Allium 'Hair' :D  Mä niin odotan, että nään tämän pörröpään pilkistävän kukkapenkistä! Voisin hyvin kuvitella sille basson käteen ja hiukset liehumaan musiikin tahdissa :D:D


Hyvää alkavaa uutta viikkoa!
:)

perjantai 4. lokakuuta 2019

Syksyn värisiä taimia

Syksy on loistavaa aikaa istuttaa kasveja puutarhaan, kun maa on kosteaa ja luonto hoitaa kastelun vesikuuroineen porottavan auringonpaisteen sijaan. Talvenarkoja kasveja lukuunottamatta istutuskautta voi jatkaa vielä niin pitkälle, kun lapio vain maahan uppoaa. Viherrakentajien istutustyöt on kuulemma hyvä merkki siitä kuinka pitkälle voi istutuksia jatkaa syksyllä. ;) Kun ammattilaiset lopettaa, niin kannattaa lopettaa kotonakin. Syksyllä etuna on myös se, että saattaa tehdä hyviä taimilöytöjä puutarhamyymälöiden alennusmyynneistä.

Omat löytöni syksyn alennusmyyneistä olivat ihan perusjuttuja, mutta kerrassaan upeissa väreissä! Jotenkin tänä vuonna on koivuangervon punertavan keltainen syysväri sen ruskeita oksia vasten miellyttänyt silmää ja niitä lähtikin kotipihaan kolmin kappalein. Olen myös työmatkalla ajellut usein erään talon ohi, jonka pihassa kasvaa ryhmä kauniisti leikattuja koivuangervoja havujen vieressä ja sen harmoninen väritys näin syksyllä on ollut oikein silmäkarkkia.

Ryhmä pikkutöyhtöangervojen taimia puutarhamyymälässä suorastaan loisti punaisessa syysasussaan ja niitä ei voinut ohittaa nappaamatta muutamaa yksilöä mukaan. Puutarhasta puuttuikin vielä tämä helppohoitoinen perenna. Punainen syysväri on vielä plussaa, se kun on kuitenkin harvinaisempi keltaista. Syksyllä istuttamisen etuna on myös se, että voi leikitellä kasvien syysväreillä ja saada aikaan väriloiston, mitkä ilahduttaa vielä kesän loputtua.

Kolmas kasvi ei syysväreillä loista, mutta toivottavasti tulevina kesinä kukinnallaan senkin edestä. Kärhö nimeltä 'Piilu' kasvaa nyt kärhölle varatussa paikassa puutarhassa köynnöstuen keskellä. Se oli kesän aikana sotkenut versojaan muiden lajitoveriensa kanssa ja aikamoinen selvittely oli saada sieltä yksi taimi kunnialla irti. Saa nähdä kuinka Piilun käy, mutta hinta ei päätä huimannut, niin ei ainakaan korkealta putoa, jos ei nysä talvesta selviä.

Muuten puutarhassa alkaa olla viimeisetkin kukat kukintansa nähneet ja varistelevat terälehtiä hyvää vauhtia maahan. Punahatut ja kallionauhukset ovat ottaneet mittaa toisistaan, kumpi kestää pidempään. Aika tasaväkiseltä näyttää.

Kesäkukkien tilalle on tulleet kanervat, tosin puusaavissa maahumala ja lumihiutale ovat pysyneet vielä vihreinä. Vaihdan ne havuihin sitten kun ränsistyvät. 

Syys- ja lokakuu on edennyt varsin kiireisissä merkeissä työn puitteissa ja syysloman tienoilla istutellaan vielä nelisensataa taimea maahan. Siinä sivussa oma piha, blogiin kirjoittelu ja muiden blogien kommentointi on jäänyt vähän jalkoihin, mutta kiva, kun ootte siitä huolimatta käyneet viestiä jättämässä postauksiin! :)

Värikästä lokakuun alkua!

maanantai 23. syyskuuta 2019

Keijunmekko talvehtimaan

Syksy on saapunut viileine ilmoineen ja ensimmäinen pakkkasyökin oli viime viikolla. Säätietojen tarkistus illalla sai vipinää tossuihin ja keräilin talvehtimaan menijät suojaan yöpakkaselta. Kaikki tyhjät tasot aina pakastimen päällisestä lähtien ruuhkautuivat yöksi, kun kesän aikana rehevoityneet pelargonit, verenpisarat, muratit ja keijunmekko täyttivät ne ruukuillaan ja runsaalla kasvustollaan.

Keijunmekon talvetuksesta kirjoittelin joskus aiemminkin, mutta otetaan aihe nyt ajankohtaiseen aikaan uudelleen käsittelyyn. Olen talvettanut keijunmekkoja siitä lähtien kun ensimmäisen kerran sellaisen hankin, joskus 8 vuotta sitten. Useimmiten talvetus on onnistunut, mutta välissä on myös vuosia, että keijunmekot eivät ole lähteneet uuteen kasvuun talven jälkeen. Tai sitten ensimmäinen talvetusyritykseni, joka meni mönkään siksi, koska leikkasin keijunmekon versot alas. Ja sehän ei verso juuresta, vaan uudet versot kasvavat vanhoista versoista. Siitä päästäänkiin ensimmäiseen vinkkiin.

1. Älä leikkaa keijunmekkoa talvehtivana. Vasta sitten kun uutta kasvua on alkanut keväällä ilmestyä, voi varovasti poistaa vanhaa. Täytyy kuitenkin olla tarkkana, ettei vahingossa katkaise vanhaa versoa, josta sitten ylempää lähteekin uutta kasvamaan.

2. Syksyllä lannoitan talvehtimaan menijät syyslannoitteella, aivan niinkuin perennatkin. Olen käyttänyt Nekon kasteluveteen lisättävää, nestemäistä syyslannoitetta. Se imeytyy nopeasti ja lannoite ei jää polttelemaan juuria, kuten rakeisten kanssa voi käydä, jos ne eivät liukene.

3. Keijunmekko talvehtii parhaiten (oman kokemukseni mukaan) viileässä ja valoisassa. Hallin yläkerta, jossa talvetan kaikki kasvit on lämpötilaltaan +12 astetta ja siellä on ikkunat.

Talvehtiva Keijunmekko näyttää ränsistyneeltä
4. Keijunmekon kastelua vähennetään, n. 1-2 kertaa kuukaudessa riittää. Kokonaan kastelua ei sovi unohtaa.

5. Keväällä uuden kasvun ilmaannuttua vaihdan mullat, karsin selvästi kuolleet versot pois ja kerään talven aikana muodostuneita siemeniä uusia kylvöjä varten.

Pelkästään jo siementen takia kannattaa keijunmekko ottaa talvehtimaan. Vaikka talvetus epäonnistuisi, siemensato on aina valtava ja ne itävät hyvin ilman kylmäkäsittelyä. Keijunmekon siemenet ovat usein arvoikkaita ja niitä on pusseissa vain muutama. Oma siementaimi ei siis ole yhtään hullumpi palkkio talven jälkeen :)


Onko muilla kokemuksia tai vinkkejä keijunmekon talvetuksesta? 
Tai mitä muuta talvetat perinteisten pelargonien lisäksi?

Mukavaa syksyistä viikkoa!
:)


tiistai 3. syyskuuta 2019

Köynnösportista kompostin kautta luumusatoon

Keväällä suunnittelin nikkaroivani köynnösportin puutarhaan ja piirsin jo paperille mittojakin. Portin toteutus jäi keväällä kuitenkin suunnitteluasteelle. Kesällä ostin piippuköynnöksen taimen  porttia varten jo valmiiksi. Jospa siitä saisi motivaatiota tehdä porttikin valmiiksi, täytyihän köynnös istuttaa ennen talvea. :D Suunnitelma tepsi ja muutamana iltana sain portin jo hyvälle mallille. Lauantaina viimeistelin sen ja päästiin vihdoin pystyttämään porttia isännän kanssa.

Vaikka homman aloittamiseen joutui vähän itseään potkimaan vauhtiin, oli itse tekeminen hauskaa. Pitäisi useimmin ottaa joku nikkarointiprojekti työstettäväksi, sen verran rentouttavaa puuhaa. Ja lopputuloksena puutarhan näkymä muuttui taas hieman. Puolivalmiille istutusalueelle istutin piippuköynnöksen lisäksi jouluruusun 'Pretty Ellen white' ja toisesta penkistä siirtyi kuunlilja 'Big daddy'. Aiemmin olin jo kiven viereen istuttanut rotkolemmikkin lajikkeeltaan 'Silver heart'.


Brunnera Macrophylla 'Silver heart'
Helleborus 'Pretty Ellen white'

Viikonloppuna purkasin myös meidän talousjätekompostorin, joka oli sinnitellyt ilmastointiteipin avulla kasassa talven yli. Täytyy sanoa, että aerobinin halppislaatua olevaa lämpökompostoria meille ei enää tule. Lämpöä se ei pitänyt juuri lainkaan ja aika pian alkoi saumat hajoilla, varsinkin tyhjennysluukkua avatessa. No, olihan se puolet halvempikin, kun muut, mutta ehkä tässä kohtaa säästö ei nyt ollut kovin fiksua.
Vanha kompostori ilmastointiteipillä kasattuna

Uusi kompostori on merkkiä Kekkilä, mitään sen käyttömukavuudesta en nyt vielä osaa sanoa, mutta ulkonäoltään on kivan näköinen ja tyhjennysluukku helpommin avattava ja suurempi kuin edellisessä. Tosin uuden kompostorin heikko kohta paljastui varsin pian sen käyttöönoton jälkeen. Ja sitä en tietenkään ostohetkellä tajunnut ajatella. Meidän kissa rakastaa kompostorin pehmeästä materiaalista tehtyä kantta! Se rakastaa sitä niin lämpöisenä makoilualustana, mutta myös kynsillään ja hampaillaan. Varsinainen raapimispuu! Väliaikaratkaisuna suojasin kannen ja tyhjennysluukun muovilla, jotta ne ei tuhoudu kissan käsittelyssä. On tepsinyt ainakin tähän asti. Onneksi kompostori ei ole missään näkösällä, eihän se nyt niin hieno enää ole muoviverhouksineen. 
Jos mä ihan vaan pikkuisen upottaisin kynsiä tähän...?
Jospa näihin saisi jatkossa kissan kestävät kannet...?


Aika näyttää miten kompostorin kanssa käy. Toivottavasti Justus jättää sen rauhaan ja tyytyy teroittamaan kynsiään muihin suotavimpiin kohteisiin.

Kompostista luumupuuhun. Meillä tulee taas ihan valtava sato luumupuusta. Mutta mitä ihmettä näistä vois tehdä muuta kun syödä puusta päin? Oon kokeillu hilloa, mehua ja piirakkaa. Luumujen maku ihanan makeasta muuttuu kauhean kirpeäksi piirakassa ja siitä ei tykännyt kukaan. Samoin mehuna ja hillona maku ei enää miellytä. Onko ideoita mitä muuta näistä voisi tehdä? Jakanut oon ystäville tottakai, mut olis kiva talveksikin saada jotakin kesäisestä luumusadosta.


Hyvää syyskuuta!
Vielä on puutarhakautta jäljellä!

sunnuntai 25. elokuuta 2019

Mmmm... Marmeladia

Olen joskus todennut meidän olevan täysin omavaraisia mitä mehuihin tulee. Marjapuskat viinimarjoineen, vadelmineen ja mustikkapensaineen tuottaa runsaan sadon vuosittain ja niistä mehumaijalla keitetyt mehut riittää helposti koko vuodeksi ja välillä niitä jaetaan ystävillekkin. No, ehkä vadelma on ottanut vähän nokkiinsa kahdesta kuivasta kesästä ja sato on ollut pienempi. Mutta joka tapauksessa, pakastin on jälleen mehua täynnä vuoden tarpeiksi ja lopuille majoille on keksittävä muuta käyttöä. Siispä oli aika googlettaa kauan to do-listalla ollut mustaherukkamarmeladin ohje.



Pätevän näköisen ohjeen löysin Suklaapossu-blogista ja eikun kokeilemaan. Marmeladi oli helppo tehdä. Työläin vaihe oli odottaa, että marmeladit kuivuu ja kuivumisen aikana niitä piti käännellä. Nämä kuivuivat huoneen lämmössä kolme päivää ennen kuin olivat niin kuivia, että sokeroitaessa sokeri ei liuennut marmeladiin. 

Vihdoin kärsimätön herkkusuu pääsi maistiaisiin. Mmmm... nämähän maistuu ihan samalta, kuin lapin reissulla aina tuliaisiksi ostamani marmeladit. Ja mikä parasta, näissä ei ole mitään ylimääräisiä säilöntäaineita tai väriaineita, sokerista huolimatta parempi vaihtoehto makeannälkään, kuin kaupan irtokarkit. :)

Serkkuni piipahti kylässä juuri sopivasti marmeladien valmistuttua ja pääsi tietenkin makuraatiin. Sopisikohan näiden pinnalle lakritsijauhe? Heitti serkkuni idean ilmoille. Kun kaapissa kerran sattui olemaan purkillinen raakalakritsijauhetta, niin kokeiltava oli samoin tein. Näin lakritsin ystävän voin sanoa, että toimii! Siis jos tykkää lakritsijauheen mausta. Mutta jos haluaa, että marmeladi maistuu enemmän mustaherukalta, kannatta lakritsijauhe jättää pois. Se nimittäin peittää aika hyvin alleen kaikki hennommat maut.

Ehkäpä seuraava satsi on sitten kokeiltava punaherukasta...? 

Makoisaa sunnuntaita!