tiistai 3. syyskuuta 2019

Köynnösportista kompostin kautta luumusatoon

Keväällä suunnittelin nikkaroivani köynnösportin puutarhaan ja piirsin jo paperille mittojakin. Portin toteutus jäi keväällä kuitenkin suunnitteluasteelle. Kesällä ostin piippuköynnöksen taimen  porttia varten jo valmiiksi. Jospa siitä saisi motivaatiota tehdä porttikin valmiiksi, täytyihän köynnös istuttaa ennen talvea. :D Suunnitelma tepsi ja muutamana iltana sain portin jo hyvälle mallille. Lauantaina viimeistelin sen ja päästiin vihdoin pystyttämään porttia isännän kanssa.

Vaikka homman aloittamiseen joutui vähän itseään potkimaan vauhtiin, oli itse tekeminen hauskaa. Pitäisi useimmin ottaa joku nikkarointiprojekti työstettäväksi, sen verran rentouttavaa puuhaa. Ja lopputuloksena puutarhan näkymä muuttui taas hieman. Puolivalmiille istutusalueelle istutin piippuköynnöksen lisäksi jouluruusun 'Pretty Ellen white' ja toisesta penkistä siirtyi kuunlilja 'Big daddy'. Aiemmin olin jo kiven viereen istuttanut rotkolemmikkin lajikkeeltaan 'Silver heart'.


Brunnera Macrophylla 'Silver heart'
Helleborus 'Pretty Ellen white'

Viikonloppuna purkasin myös meidän talousjätekompostorin, joka oli sinnitellyt ilmastointiteipin avulla kasassa talven yli. Täytyy sanoa, että aerobinin halppislaatua olevaa lämpökompostoria meille ei enää tule. Lämpöä se ei pitänyt juuri lainkaan ja aika pian alkoi saumat hajoilla, varsinkin tyhjennysluukkua avatessa. No, olihan se puolet halvempikin, kun muut, mutta ehkä tässä kohtaa säästö ei nyt ollut kovin fiksua.
Vanha kompostori ilmastointiteipillä kasattuna

Uusi kompostori on merkkiä Kekkilä, mitään sen käyttömukavuudesta en nyt vielä osaa sanoa, mutta ulkonäoltään on kivan näköinen ja tyhjennysluukku helpommin avattava ja suurempi kuin edellisessä. Tosin uuden kompostorin heikko kohta paljastui varsin pian sen käyttöönoton jälkeen. Ja sitä en tietenkään ostohetkellä tajunnut ajatella. Meidän kissa rakastaa kompostorin pehmeästä materiaalista tehtyä kantta! Se rakastaa sitä niin lämpöisenä makoilualustana, mutta myös kynsillään ja hampaillaan. Varsinainen raapimispuu! Väliaikaratkaisuna suojasin kannen ja tyhjennysluukun muovilla, jotta ne ei tuhoudu kissan käsittelyssä. On tepsinyt ainakin tähän asti. Onneksi kompostori ei ole missään näkösällä, eihän se nyt niin hieno enää ole muoviverhouksineen. 
Jos mä ihan vaan pikkuisen upottaisin kynsiä tähän...?
Jospa näihin saisi jatkossa kissan kestävät kannet...?


Aika näyttää miten kompostorin kanssa käy. Toivottavasti Justus jättää sen rauhaan ja tyytyy teroittamaan kynsiään muihin suotavimpiin kohteisiin.

Kompostista luumupuuhun. Meillä tulee taas ihan valtava sato luumupuusta. Mutta mitä ihmettä näistä vois tehdä muuta kun syödä puusta päin? Oon kokeillu hilloa, mehua ja piirakkaa. Luumujen maku ihanan makeasta muuttuu kauhean kirpeäksi piirakassa ja siitä ei tykännyt kukaan. Samoin mehuna ja hillona maku ei enää miellytä. Onko ideoita mitä muuta näistä voisi tehdä? Jakanut oon ystäville tottakai, mut olis kiva talveksikin saada jotakin kesäisestä luumusadosta.


Hyvää syyskuuta!
Vielä on puutarhakautta jäljellä!

13 kommenttia:

  1. Ihana Justus tykkää teidän uudesta kompostorista. Laadunvalvoja on sen nyt hyväksynyt, joten ei taida olla vastaan pulikoimista.
    Kauniisti toteutettu portti. Tuo kestää isoksi kasvavan piippuköynnöksenkin.
    Meillä tuli jättisato kriikunoista. Tänään laitoin puolitoista ämpärillistä soseeksi ja mehuksi, josta tein hyytelöä. Sosetta laitan sellaisenaan aamuisin puuron päälle ja hyytelöpurkkeja lahjoitan ystäville ja sukulaisille. Sopivan kirpeää vaikka jonkun lihan kylkeen. Aiemmin keräämistäni kriikunoista keitin mehua aronioiden kanssa. Aronia on yksinään vähän karvas, mutta kriikunat toivat mehuun raikasta kirpeyttä. Nyt kaikilla tuntuu olevan runsaasti luumuja, joten niiden jakaminen voi olla työlästä. Toivottavasti löydät omillesi käyttöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tuli hyväksyntä laadunvalvojalta :D Meillä taitaa Justuksen kanssa olla kyllä vähän eri käsitys mihin tarkoitukseen kyseinen pönttö on tarkoitettu :D
      Tietysti voisi itsekkin kokeilla sekoittaa jonkun marjan kanssa mehuksi... kiitos vinkistä!

      Poista
  2. Eipä ole Kekkilä kissankestävyyttä tainnut hoksata suunnitteluprosessissa edes ajatella :D Portti on hieno ja sopii paikalleen hyvin. Meillä vasta odotellaan luumujen huippusatoja. Ensimmäisessä puussa kolme pienehköä raakiletta, jotka eivät näytä kasvavan enää mihinkään suuntaan. Näinköhän meinasivat kypsyä tämän syksyn aikana? Kolme muuta eivät edes kukkineet. Aurinkoista syyskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eipä ole tainnut olla kissaihmisiä suunnittelija :D
      Meillä tulee luumuja näin paljon nyt toinen vuosi peräkkäin. Sitä ennen on puu vain kasvanut ja muutaman luumun tehnyt

      Poista
  3. Kivan näköinen tuo uusi kompostori, en muista tuollaista ennen nähneeni, joten varmaankin jotain uutta mallia. Kansio tosiaan näyttää siltä, että kissat tykkää :D Tuollainen köynnösportti pitäisi meillekin tulla kompostialueelle kulkuun. Lisäksi samaa tyyliä oleva bergola rajalle. Suunnitelmat eivät vain ole juurikaan edenneet. Puuhailu on tosiaan kivaa sitten kunhan sen saa ensin aloitettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, uutta mallia on tuo kompostori. Kevätmessuilla helsingissä sen ensimmäisen kerran näin ja jäi ajatus kytemään. Mutta tosiaan aika iso miinus tuo kissojen rakastama kansi ja tyhjennysluukku.

      Poista
  4. Hyvän portin teit. Ensimmäisen kerran miekin näin tuommosen kompostorin, on varmaan uus malli. Meille tulloo luumuja, ei vielä oo kypsijä. Omenoo on nyt syöty ja säilötty. Kuivattu ja hillottu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, on jotain uutta mallia, helsingin kevätmessuilla ensimmäisen kerran näin. Kumpa vain olisi tullut ajatelleeksi tuota kissa-asiaa ennen kauppojen tekoa.

      Poista
  5. Vai oli uusi kompostori katille mieluinen! Meillä Biolanin kompostori toiminut erittäin hyvin jo vuosikaudet.Kompostorit ovatkin fiksuimmista keksinnöistä ikinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, vähän turhankin paljon tykkää! Kompostit ovat kyllä loistava keksintö! Mikäs sen parempaa, kun saa ruuantähteet muuttaa hyödyksi puutarhassa.

      Poista
  6. Tulipa kaunis ja taidokkaasti tehty puutarhaportti. Taitava sinä.

    VastaaPoista
  7. moro mua on aina kinostanu kaikki puusta tehdyt rakennelmat mutta aina kaikkiin hienoihin huonekalujen tekoon tarvitaan kaikki kalliit työvälineet ja yleensä ohjeistus on todella huono kunnes löysinh ''tedswoodwork'' netti sivun missä myydään markinoiden parasta käsityö kirjastoa joka sisältää 16.000 eri suunitelmaa kaiken näköisille rakennelmille ja ohjeet on todella yksin kertaiset
    suosittelen kannattaa kokeilla

    http://bit.do/tedswoodworkcollection

    VastaaPoista