lauantai 24. maaliskuuta 2018

Pääsiäiseksi kissanruohoa ja lehmuksen oksia

Tänä vuonna ei olla laitettu rairuohoa itämään, vaan tilasin exotic gardenilta muiden siemententen lisäksi kissan ruohoa. Se toimittaa nyt rairuohon virkaa ja siitä on hyötyä myös kissoille.

Kesäisin kissat järsivät ruohon korsia ulkona edistääkseen ruuansulatusta, mutta talven aikana, kun ruohoa ei ole saatavilla, ainakin meidän kissat kakoo enemmän karvapalloja ulos ja niitä sitten joutuu siivoilemaan. 
Kissanruoho on tarkoitettu kissoille talvisaikaan järsittäväksi. Se sisältää vitamiineja ja kivennäisaineita, joilla katsotaan olevan nopea ja suotuisa vaikutus kissan ruuansulatukseen.

Meidän kissat kummasteli ruohovatia ensin muutaman päivän verran ennen kuin toinen rohkeni maistaa. Ruoho ehti siinä hujahtaa pituuttakin :D
 Siitä lähtien kissan ruokailupaikan vieressä oleva ruoho on kelvannut järsittäväksi päivittäin molemmille kissoille.

Toinen juttu mitä olen yleensä pääsiäiseksi kotiin hakenut, on koivun ja pajun oksat.
Viimeiset kaksi viikkoa olen ollut työharjoittelussa ja leikannut kaupungin katupuita, pääosin lehmuksia. Niinpä sitten toin kotiinkin nipun puistolehmusten nuoria, punaisia versoja. 
Vähän vaihtelua risuvalikoimaan :D

Nyt ne ovat pullistuneet mukavasti ja kevään vihreä väri näkyy jo. 


Mukavaa viikonloppua!
 

tiistai 13. maaliskuuta 2018

Lips, lips lipstikkaa!

Yrttipostauksen yhteydessä tuli pyyntöjä laittaa Lipstikkakeiton ohje jakoon, 
joten tässä se nyt tulee :)

Lipstikka on viihtynyt meillä puutarhassa 2011 kesästä alkaen ja on ehdottomasti yksi käytetyin mauste meillä, mitä omasta maasta on saanut.

Keittoa teen kesäaikaan, tuoreesta lipstikasta.

Lipstikkakeitto:

4 sipulia
1rkl voita
1dl vehnäjauhoja
1 1/2l kasvislientä
1 1/2dl lipstikkaa hienonnettuna
5dl kermaa
100g homejuustoa
1/2tl suolaa
1 tl sokeria
Kuori ja hienonna sipulit. Kuumenna rasva kattilassa ja kuullota siinä sipulit. Lisää jauhot ja sekoita. Lisää kasvislientä vähitellen samalla sekoittaen. Lisää lipstikka ja anna keiton hautua hiljalleen kiehuen n. 30min. Lisää kerma, murennettu juusto ja mausteet. Anna kiehua ja sekoittele samalla, kunnes juusto on sulanut. Viimeistele keitto sauvasekoittimella samettiseksi.



Ohje on ollut alunperin jossain Viherpihan lehdessä.
Ai että, tätä täytyy tehdä taas kesällä :)

 


sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Multava maaliskuu

Maaliskuun alussa viherkasvit saavat erityistä huomiota mullan vaihdon merkeissä.

Viime vuonna sain isännän siskolta kaksi kilpipiilean (Pilea peperomioides) alkua. 
Laitoin ne alkuun samaan ruukkuun ja nyt mullan vaihdon yhteydessä jaoin ne omiin ruukkuihin. 
Juuret eivät olleet täyttäneet koko ruukkua, joten jos jakasmistarvetta ei olisi ollut, olisi saanut olla vielä ensi vuoteen samassa mullassa.

En yhtään ihmettele, miksi kilpipiilea on noussut suosioon.
Se on niin kaunis pyöreine lehtineen ja helppohoitoinen kasvi.


Pullojukalle (Nolina recurvata) tein keramiikassa oman ruukun. 
Tykkään pullojukan muhkeasta rungosta. Onneksi se kasvaa hitaasti, sillä suurempana sen sijoituspaikka täytyy miettiä uudestaan. Meidän talo kun ei ole oikein suurille kasveille suunniteltu :)

Rönsyliljan (Chlorophytum capense) purkki oli taas vuoden aikana täyttynyt ja osa juurimukuloista pyrki ulos pohjan kautta. Rönsylijasta ja sen hoidosta kirjoittelin enemmän vuosi sitten tänne...


Sain naapuriltani kaupan sitrushedelmien siemenestä kasvatetun taimen alun. Tämä on luultavasti sitruuna. 

Jogurttipurkki oli hieman haasteellisen muotoinen irroittaa ja jouduin pilkkomaan sen palasiin, jotta sain taimen juurineen ulos. 
Mielenkiintoista nähdä miten tämä viihtyy meidän ikkunalla ja kuinka iso siitä vielä tulee.
Keväästä syksyyn lannoitin kerran viikossa samalla ravinteella kuin muitakin viherkasveja ja talven ajan annoin merileväuutetta kastelukertojen yhteydessä.

Käenkaali/onnenapila (Oxalis) sai myös uudet mullat. Tänäkään talvena se ei kuivattanut kaikkia lehtiä. Nyt se on alkanut jo kukkia saatuaan pari viikkoa sitten ensimmäiset lannoiteannokset.
Käenkaalistakin kirjoittelin enemmän täällä.


Lampun jalalla tanssivat keijukaiset ja käenkaalin valkoiset, hennot kukat. 

Hyvää pian alkavaa uutta viikkoa!
Mulla alkaa uudet tuulet työharjoittelun merkeissä kaupungin puistotiimissä.
Odotan innolla!

Ps. Seuraavaan postaukseen laitan lipstikkakeiton ohjeen, jota pariin otteeseen kyseltiin :)



maanantai 5. maaliskuuta 2018

Yrttejä

Yrtit ja ennen kaikkea itse kasvatetut yrtit on niitä joita haluisin opetella käyttämään enemmän niin ruuanlaitossa kuin teen hadutuksessakin. Esim. minttutee tuoreista mintun lehdistä on ihan omaa luokkaansa :)

Tehdäänpä pieni katsaus yrttien osalta viime vuosiin.

Kevättalvella on tapana aloittaa herneen versoista.
Tuo mukavaa makua salaateihin ja leivän päälle.
Herneet voi liotuksen jälkeen kylvää esimerkiksi maljakkoon.

Basilika on yksi suosikkini, vaikka kasvaakin hitaasti.

Timjami

Salvia, sitruunamelissa ja persilja kasvihuoneella.
Salvia on talvehtinut hyvin valoisassa ja viileässä ja siitä on saanut jopa jonkin verran satoa talvella.


Lipstikka kasvaa monivuotisena puutarhassa.
Se on kestosuosikki liemimausteena, perunoiden keitinveteen lisättynä tai lipstikkakeittona.


Yrtit kuivuu talvea varten ripustettuina vanhaan polkupyörän vanteeseen.
Hiekkapuhalsin töissä vanteen ja maalasin valkoiseksi.
Vanhat verhonipsut toimivat ripustusapuna.
Talvella tähän voi kieputtaa jouluvaloja, toimii hyvin sisustuselementtinä.
 
Laventeli levittää ihanaa tuoksua.

Haaveissa on tehdä yrttipenkki puutarhaan, johon voisi siirtää kaikki monivuotiset kuten lipstikan, ruohosipulin ja mäkimeiramin ja niiden lisäksi kylvää yksivuotisia. Ei tarvitsisi juoksennella ympäri puutarhaa yrttejä napsimassa, kun kasvaisivat lähellä toisiaan.

Ja hei, nythän on ensimmäinen kevätkuukausi!
Pakkasesta huolimatta kuulin räystäältä keväistä veden lorinaa.
Aurinko sulattaa jo lumia katolta.

Hyvää maaliskuuta!