perjantai 7. kesäkuuta 2019

Perhospuutarhan asukkaat

Viime kesän aikana syntynyt päätös tehdä puutarhaan suuri istutusalue perhosia ja muita hyödyllisiä hyönteisiä ajatelleen näyttää kiirineen myös nokkosperhosten korviin. En ole ennemmin nähnyt meillä näin valtavaa nokkosperhosen toukka-armeijaa, kuin nyt. Niitä on liki jokaisessa nokkospuskassa mitä tontilta löytyy. 


Versoilevan sivulle ilmeistyi keväällä tosi hyvä podcast perhospuutarhan perustamisesta ja siellä mainittiin asiasta, jota ei ihan heti tule ajatelleeksikaan. Nimittäin perhosten suosimien mesikasvien lisäksi myös niiden toukat vaativat ravintokasveja. Ja ne ovat yleensä niitä kasveja, joita puutarhasta nyhdetään pois rikkaruohoina. Kuten nokkonen. Eli, jos haluaa perhosia puutarhaan, niin lähistöltä täytyy löytyä myös toukille ravintoa. Pihan takanurkista onneksi löytyy hyvää tilaa nokkospuskille, ei tarvii sentään paraatipaikalle niitä päästää.



Nämä toukat ovat vähän kuin rumat ankanpoikaset. Näyttää nyt tökeröiltä syheröiltä nokkosten lehdillä, mutta kuinka kauniita perhosia niistä sitten aikanaan tuleekaan. Toivottavasti saan houkuteltua puutarhaan myös jotakin harvinaisempia lajeja.

Mukavaa viikonloppua!

8 kommenttia:

  1. Niin, kauniissa perhosissa on myös tämä toinen puoli:rumat toukat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ne ovat kuin rumat ankanpoikaset :) Nokkospuskat ovat onneksi yleensä tontin laitamilla, etteivät paraatipaikalla. Itse näen kyllä näissä toukissakin jotain kaunista. :)

      Poista
  2. Melkoinen joukko tulevia kaunottaria. Minäkin olen jättänyt tontin laidalle nokkospuskat. En ole katsonut, onko niissä toukkia. Myöhemmin teen nokkosista lannoitevettä, mutta nyt odottakoot toukkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nokkosvesi on kyllä hyvä lanoite! Sitä aion itsekkin tehdä.

      Poista
  3. Kunhan nuo toukat kuoriutuvat, liihottelee puutarhassasi valtaisa joukko kauniita perhosia. Meilläkin jätetään tontin laidan nokkospuskia trimmaamatta perhostoukkien takia. Onneksi on metsää ympärillä, ettei tarvitse varata puutarhasta tilaa nokkosille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, samaa olen miettinyt, että on hyvä kun tontilla on tilaa myös nokkosille. Perhosia odotellen!

      Poista
  4. Ompas palio toukkia yhyres klimpis. Nokkoosperhosia o näkyny tänä kesänä palio enemmä ku monehe vuatehe. No, nokkoosiahan meiltä löytyy :)

    VastaaPoista